Maamme kirja: 25. Hankoniemen Vilkkumajakka
| 24. Maanvieremä Uskelassa | 25. Hankoniemen Vilkkumajakka. Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius |
26. Pyynikkä |
Hankoniemi on Suomen eteläisin niemi, ja sen kaitainen saarenne pistää hiekkaisine rantoineen pitkälle ulos Suomenlahteen. Siinä seisoo yksinäisellä kalliolla korkea torni vilkkumajakkoineen, joka jokaisessa minuutissa vuoroittelee, 40 sekuntia pimeänä ja 20 sekuntia valosana, siten että sen lyhtyä pyörittää kellonrakennus[1]. Vilkkumajalla opastaa purjehtioita pimeinä öinä vaarallisen rannikon edustalla. Siksi sytytetään Hankoniemen vilkkumajakka illalla pimeän tultua, ja se palaa siksi kuin tulee valosa aamulla. Mutta toukokuun lopusta heinäkuun keskiväliin asti on majakka sammuksissa, sillä yöt ovat silloin valosat. Ja samoin on se myös sammuksissa pakkaistalvina, kun jää peittää meren niin etäälle kuin silmä kantaa. Saarekkeen sisus on merihiekan peittämää, ja meri on kaivanut hiidenkirnuja kallioihin. Siinä oli myös muinais-aikoina kuuluisa satama, ja Drottningsberg’illä (Kuningatar-vuorella) on tavattu vanhoja kallioihin hakattuja kirjoituksia. Nyt tulee rautatie pitkin saareketta, ja sen nenään paljaille kallioille rakennetaan uutta kaupunkia. Tuolla ulkopuolella seisoo vilkkumajakka vahvana myrskyä ja merta vastaan. Torni ei notku; meri pärskyttää vaahtoansa tornin muuria vasten. Sellaisen vahvan muurinhan saapi verrata uskolliseen sydämeen; sellaisen yöllä valaisevan lyhdyn verrata valvovaan silmään. Siksi onkin laulu, jolla on nimenä
- Hankoniemen silmä.
- Kuk’ oot sä armas tähti etäällä paistava
- Syysöisenä meren myrskyyn pauhusahan?
- Väliin sumussa tuikat, väliin oot loistava,
- Väliin valosi saapi puuttumahan.
- Oletko taivaan silmä, sulossa katsova
- Mailman murehia ja öiden vaaroja
- Ja valmis seuraajitas’ lohduttamaan?
- En ole taivaan tähti, vaan vilkkumajakka,
- Oon Hankoniemen torni rannikolla
- Ja johdan purjehtijat, kun päiv’ on sammunna
- Ja vaara väjyy salakalliolla.
- Mä käännän lyhtyäni pimeeks’ ja paistamaan,
- Mereen valoni kaikki näkevät loistavan:
- On Hangon silmä, lausuvat ilolla.
- Vihainen myrsky lyöpi alati tornia,
- Ei voi se muuriani liikutella.
- Kuin kallio, mä kestän meressä aaltoja
- Ja vartiana seison polosilla.
- Niin ihminen, sinäkin oo uskollisena,
- Valaise eksyneitä elämän aalloissa,
- Lohuta, lemmi, kaikkea kärsimällä.
- ↑ Toiselle kalliolle näissä vaarallisissa vesissä rakennetaan toinen majakka paistava vakavalla tulella. hankoniemi saapi siis kaksi silmää.