Laulu Rippilapsille

Laulu Rippilapsille

Kirjoittanut Anna-Reeta Korhonen


Ah onnellista aikaa
Jona minä kastettiin,
Perilliseksi taivaan
Laupiasti laskettiin.
Ah kuinka suuret lahjat
Kasteessa kannettiin,
Ja perustukset vahvat
Autuuteen annettiin.
Kasteessa olen tehty
Lapseksi Jumalan,
Ja peräti pelastettu
Vallasta saatanan.
Kasteessa kaikki synnit
Pois tuli pyyhityks,
Ja suljettu paratiisi
Eteeni avatuks.
Kasteessa kaunis vaate
Päälleni pujettiin,
Vanhurskauden hame
Autuuteen annettiin.
Voi onnetoin se aika
Että kaikki kadotin,
Pois luovuin Jumalasta
Ja rikoin liittoni.
Täällä juoksin surutoinna
Turmeluksen turulla.
Ah, joskan saisin voimaa
Valittaa surulla!
Jesaaja, Jeremia
Prohvetat entiset,
Tiesit jo kirjoitella,
Valittaa vakaisest.
Voi kansat eksyväiset
Kuin Herran hyljäisit,
Voi lapset luopuvaiset
Kuin liiton rikkoivat.
Vielä Herran armo suuri
Taivassa on tarjona,
Ja vanhurskauden muuri
Ympäri varjona.
Vielä valvoo vartijatkin
Siionin muurilla,
Vielä huutaa enkelitkin
Sodoman portilla.
Vielä aika altis oisi,
Että tehdä liitto uus,
Että oksa olla saisi
Viisauden viinapuuss’.
Nyt minä nuorukainen
Näin heikko, horjuva,
Armoa halavainen,
Ja lapsi etsivä,
Aivon nyt atriallen
Astua pyhällen,
Jossa eine ensimäinen
Siunattu sielullen.
Vaan sallinetko sinä,
O suuri Jumala,
Ett’ avaan suuni minä
Nyt vastaan ottamaan
Sun poikas ruumiin pyhän
Ja veres vuotaneen,
Se on ruoka kallis, pyhä
Ja juoma suloinen.
Kuitenkin, Jesu, sanon
Sydämmen nöyryytess’,
Rikoksen anteeks’ anon,
Sanon Hengen köyhyydess’.
Salli, Jesu, lapsukaises
Vielä tulla sylihiis,
Nain heikon nuorukaisen
Nojata sun rintohiis.
Ja tulla kelvolliseks
Vieraaksi pidolles,
Maistamaan mahdollisest
Herkkuja pöydältäs.
Suo veres voima olla
Ja hikes pisarat
Virvoitus viimeisellä
Elämän ehtoolla.


Lähde: Lyytinen, Pentti ja Anna Reetta Korhonen 1961: Pentti Lyytisen ja Anna Reetta Korhosen runoja. Toimittanut Vihtori Laurila. Peuran museosäätiö, Rautalampi.