Kultaisia lehtiä

Kultaisia lehtiä. Kirjoittanut Saima Harmaja

On tullut aamu, jota odotin.

Syyspäivä paistaa sätein kultaisin,

ja helenevä, harveneva puisto

taas sydämeeni koskee niinkuin muisto

sen syksyn, jok’ ei palaa takaisin.

On ihmeellinen heinäkuinen puu,

kun syvää vihreyttään uhkuu lehti.

Vaan kun se täyttymyksen rauhaan ehti,

se ylimaalliseksi kirkastuu.

Alati henkevämmin heleten

syystuulen syliin lehdet varisevat,

ja niinkuin kultasade raukenevat

ne mullan poveen, jok’ on iäinen.

Oi armas väri, poltat sydämeni!

Syvintä unelmaani loistos on,

syvintä tuskaa päivän, joka meni,

ja jok’ on ehtymätön, loputon.

Vaan mik’ on tuskaa, mikä kuolemaa?

Kotiinsa pääsee ikävöivä lehti,

ja puu, mi täyttymyksen rauhaan ehti,

vain viime unelmansa antaa saa.

Nyt juurellansa huntu kultainen,

se kohoo valoon, jot’ ei mikään estä,

ja kuoleman ja eron hyvyydestä

se hymyy viime kivun jälkehen

syysvaloon, jot’ ei mikään enää estä.

Lähde: Harmaja, Saima 1935: Sateen jälkeen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.