Koivikossani

Koivikossani.

Kirjoittanut Irene Mendelin


Oi kuin tääll’ on hyvä olla
Alla lehtikatoksen,
Sydän tyyntyy tyveneksi
Humutessa koivujen.
On niin armas ollakseni,
Kun tää puisto huminoi;
Se niin monet, monet muistot
Mulle tarinoida voi.
Nämä koivut, tämä puisto,
Isä, istuttamas on;
Täällä toimit, täältä muutit
Tuonen tyyneen talohon.
Täällä ensin ihaelin
Suloutta Suomenmaan,
Syttyi lempi maani kieleen
Ja sen kansaan vakavaan.
Korkeaks on puisto tullut,
Mont’ on siinä vartijaa,
Mutta niiden lomistakin
Suru synkkä suikahtaa.
Siksi usein kaihomiellä
Koivut kauniit vaikeroi,
Siksi vienoon viihdytellen
Niiden lauha humu soi.
Tuota sitten kuuleskelen,
Konsa elon myrskyt käy;
Suljen silmän’, ett’ei mulle
Tyly, kylmä mailma näy.
Kuva kallis kodistani
Syvään piirtyi sieluuni;
Lapsuuskoti koivikkoineen
Pyhä mulle ijäti!


Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.