Kirje naapurin Jaakolle ja P:sen Aatamille (Hull, 29.9.1860)
| Kirje naapurin Jaakolle ja P:sen Aatamille (7.8.1860) | Kirje naapurin Jaakolle ja P:sen Aatamille Kirjoittanut Anonyymi |
| Lähde: Otawa, 20.10.1860, nro 17, s. 2–3. Artikkelin verkkoversio. |
Kirjoitettu Hullissa Mikonpäivänä 1860.
Siitä on lähes 2 kuukautta kun P—sta teille kirjoitin. Silloin sattui minulta pääsemään pari hairauttavaa kirjoitusvirhettä, joita ei suinkaan Otavan toimituksen taitava käsikään voinut ojentaa. Sanoin nimittäin E. Sahlstein’in (ei Sahlsten’in, mikä oli toinen virhi) kumoutuneen 27 p:nä 9 ajoilla illalla ja pelastetun 28 p. heinäk., kun piti sanoa kumoutuneen 26 p:nä 10:nellä tunnilla iltaa ja pelastetun 27 p. Heinäk. Pahoittaa kyllä mieltäni, että senlaiset virheet tulivat julkisuuteen; lohdutuksenani pidän kuitenki sen, että ne eivät tulleet vapatahtosesta väärennys-halusta, vaan erhetyksestä, kun sitä kirjettä kirjoittaissa ei ollut päivä-kirjani käsillä. Lieneehän nuo toki anteeksi annettavat meikäläisen kyntömiehen kynälle, eli oikeimmin soutumiehen sormille, koska mokomia näkyy välin livahtavan oikeista oppinneistaki käsistä. Vaikka senlaiset virheet sattui edelliseen kirjoitukseeni, en kuitenkaan saata vanhan ystävyyden tähden vielä olla teille kirjoittamatta. Sanalasku ”akka tielä käännäiksen, ei mies pahanenkaan” kehoittaa vielä nytki pitämään kynää kädessäni, kokien puheessani välttää erhetyksiä niin paljon kuin huohmioni, tietoni ja taitoni siihen ylettyy. Vapatahtoset väärentelemiset ovat taas niin inhottavat, että ne jätän suurimmalla tyytyväisyydellä niiden tehtäviksi, kutka millään muulla inhoutensa himoa eivät voi valtuttaa.
P—n seudulla viipymiseni oli pitempi kun ensin luulinkaan, mutta kun siellä asuu suomenkielinen kansa, niin oloni ei tuntunut varsin tukalalta. R:ssä tuli toki tarpeiden nouto vaikeaksi, kun enimmät tarpeet piti noutaa kaupunnista lähes 3 penikulman takaa. R:ssä ei ole yhtään kauppa-puotia, vaikka muukalaisesta nähden kesäsenä aikana, kun alituisesti hyvin useoita laivoja seisoo satamassa, voisi kaksikin hyvin menestyä. Pikku höyry kulkee kyllä kerran vuorokauteen edestakaisin R—n ja kaupunnin väliä, joten saapi kaupunnista tarpeita noudetuksi, mutta senlainen tarpeiden noutaminen viepi paljon aikaa ja kuletus-palkkaakin kuuluu muutamat mörivän kalliiksi. Muukalaiset arvelevat siitä, että halvempi kuletus-palkka ja taajempi kulku (mikä kyllä olis mahdollinen) saattaisi paremmin hyödyttää höyryn omistajoitakin, jonka kuitenki omistajat itse paremmin tunteneevat.
R—ssä saapi ainoastansa ostaa mitä ympäristöllä asuvat maalaiset tuovat kaupaksi, nimittäin kalaa, maitoa, marjoja, maa-omenia sekä vähitellen leipää ja voitakin, joita kaikkia ne ovat joksikin viekkaasti tottuneet myömään. Sen vähin jo itsekin havaitsin mitä monian R—senkin kuulin valittavan, että maalaiset sanovat siellä myödessään tavaransa enemmäksi kun onkaan, ei kuitenkaan niin väittäin, että joutuisivat edesvastaukseen, jos ostajalla sattuu laillinen mitta paikalla olemaan. Hvvä on puutteessa toki jotenki saada. Mutta sattui minulle kerran sillä seudulla niinki, että, saatuani eräässä talossa kypsää hyvän makuista nuorta leipää maistaakseni juuri vilustuksen puuskasta päästyäni ja ruokahalun alettua jälleen kotointua, pyysin ostaa moniaa leiviskää tuvan laen täydeltä varrastetuista leivistä, vaan en saanut yhtään, vaikka olisin maksanut mitä. Turhaan ko’in selittää, että he voisivat voitolla ostaa muu’alta leipää siaan; emäntä pysyi kerta isännälle annetussa päätöksessänsä: ”tarvitaan ne itsekin.
Satuin mainitsemaan vilustumisestani. Se tapahtui kaupunnissa karmialla säällä eräässä yökorttierissa, jossa, vaikka komeassa talossa, sain aina kammarin hatara-ikkunaisen, jonka laudalla löysin Engelskankielisen kirjoituksen, varmaan jonkun Engelsmannin tekemä, mikä suomennettuna kuuluisi: kaiken maailman paikka. Ei siis ihme, jos, minun saadakseni vasta parempi kammari, täytyi koetella keinoa, mikä itäpuolella maamme rajoja on yleisesti tavallisempi kun Suomessa: — pois lähteissäni jätin pöytä-peilin laudalle yhden 20 kop. kulkevan velkakirjan. Sitä en tiedä lieneekö sen kuka löytänyt; mutta vielä kerran uudelleen tultuani korttieriä kysymään, sain, parempaa kysymättäni, valikoita kammareista korttierikseni minkä paraan löysin.
Kansa on P—n kaupunnissa sukkelaa jos suinkin. Siellä on rehellisiä ja jalomielisiäki ihmisiä. Mutta jos sinne milloin satutte menemään, niin varokaa itsiänne puoti-poikain kelkasta. Ne ainaki kun näkeevät teitä talonpoikaisiksi, pistäävät jos jonkinlaista sukkeluutta; niin esim. jos kysytte jotain tavaraa mitä heillä ei ole, jos tietäisivät missä muualla puodissa sitä olis, niin ei he ole kateita jalkavaivoihinne, sanoissaan: »on R—n puodissa, on A—lla j. n. e.; vaan silloin juuri älkää unohtako sananlaskua: ”hae vettä missä tulta sanoo olevan”. — Olisi vielä vähä sanottava riivalien rikki-viisaudesta, mutta koska aikani ei anna, niin jätän jollekulle jalommalle sipirian Oksaselle sanottavaksi ja pyydän teitäki jo lukeissanne jättämään P—n seutu, mikä itselleni onnistui 24 päivänä viime kuuta hyvällä vaan lyhyellä myötätuulella.
Kohta P—sta lähdettyämme kohtasi meitä pitkälliset vastaset, useasti vielä myrskyillä karastunnaan. Koko kuukautta pitkällä matkalla P—sta Hulliin ei ollut oikeaa myötästä kun 4 puolta vuorokautta. Myrskyjä oli Pobjan merellä harvemmin kun Itämerellä, mutta kovempia. — 24 päivänä t. k., iltayötä, onnistuimme viimenki purjehtimaan tänne Humberin joelle, jonka pohjanpuolisella rannalla tämä Hullin kaupunti on rakennettuna. Vaikka purjehtijan on Englannin maita vasten tullessa pidettävä visu vaari täällä tavallisesti kahdesti vuorokauteen edestakaisin käyvän ja vielä pääliseksi tuulten vaikuttamasta virran kantamisesta, niin ei kuitenkaan, näin loisteilla valaistuihin ja luotseilla varustettuihin jokihin kun Humber ja useammat laivoilla kulettavat joet Englannissa ovat, ole sisään purjehtiminen niinkään hämmennyllistä kun se on vähemmin virtasilla vesillä, joissa loisteet eivät huikase satamahan sisään purjehtijan silmiä eikä luotsi-venheet rehmä hänen vastuksinansa.
Täällä Englannissa kansain liikuntopaikan sydämmessä on aina joku omaa maatansa koskeva yhteinen uutinen äänessä. 3 kuukautta takaisin puhuttiin ja kirjoitettiin täällä tämän Hullin kautta silloin sadottain matkustaneita Irlantilaisia paavin merityöhön; nyt on yleinen huhu, että muka Londonista lähtee 800 miestä omin kustannuksineen vapatahtoisesti auttamaan Garibaldia. — Sanomalehdillä on täällä tekeminen Venäjän, Itävallan ja Preussin valtakuntain hallitsijain yhteen tulemisesta.
Täällä on nykyjään suomalaisia aluksia lähes kymmenkunta. Rahit Itämerelle ei ole varsin huonoja. Pietariin ovat täällä muutamille tarjonneet 1 punta Engl. sterliniä rahtia suoloista tonnilta, ja Kronstaattiin 14 sillinkiä 6 pensiä tonnilta suoloista. — Väli- ja Mustan meren rahit ikään kuuluu olevan kohtalaisessa hinnassa.
— Olette varmaan jollonkin sanomissa lukeneet kuinka rikkaita Englannin merikaupunnit ovat nais puolisista asujamista. Ja että niistä hyvin useat haluavat ystävöintyä muukalaisten kanssa, on täällä hyvin tuttu asia. Niin oli äskettäin eräs nainen juossut 2 suomalaisen laivurin perästä ja tavottanut laivaan, multa vahingoissa pudonut veteen. Laivurit sen huomattuaan onnistuivat saamaan naisen ylös, vaan jo kuolluna. Samassa sattui poliisikin tulemaan, jolloin laivurit pelästyksissään tulevansa murha-syytökseen juoksivat pakoon. Mutta poliisi pääsi jälille ja saattoi asian oikeuteen. Niinkuin arvattava oli, syytettiin heitä pakoon juoksemisesta, mutta murhaan syyttöminä ollen pääsivät kuitenki vapaiksi. Ei montaa päivää sen jälkeen meni 9 suomalaista merimiestä erääsen katseloon ostaen putellin olutta kukin taskuunsa. Pois tullessa tyrkkää muuan engelsmanni yhtä heistä leukaan, jonka nähtyänsä yksi toinen merimiehistä ottaa olut putellin taskustaan ja paiskaa täysinäisellä olut-putellilla sitä engelsmannia, mikä hänen eteensä sattui, niin että olut-putelli mänee pirkaleeksi. Toiset 5 merimiestä juoksevat pakoon, mutta hän ei, vaan jääpi poliisin käsiin ja pääsee oikeuteen. Tuomarin kysyttyä, jos hän löi, tunnustaa hän sanoen: ”nähtyäni jonkun engelsmanneista lyövän kumppaliani, pelästyin minä suurenki tappelun olevan aikeissa, otin olutputellin taskustani ja löin sitä kuka engelsmanneista eteeni sattui.” Tuomarin edelleen kysyttyä, miksi ei hän juossut niiden toisten kanssa pakoon, sanoo hän: ”kun te syytitte kapteiniani murhaan pakenemisen tähden, niin luulin minä, että te minua pakenemattomuuteni tähden olette velvolliset tuomitsemaan lyömisestä syyttömäksi.” — Vastaus oli kyllä sukkela, mutta ei se sakkoa voinut halventaa 2 puntaa vähemmäksi.
Kun nyt olette siellä kotopuolla vuoden lopulla, niin kehoittakaa, naapuri, kyläläisiä tilaamaan sanomalehtiä tulevaksi vuodeksi. Tänä vuonna ei tule sinne lahen taaksekaan 2 kylään muuta kuin se 1 Suometar Kovalan kaimalle. Onhan siellä älykkäitä miehiä ja ketteröitä poikia, ottasivathan ehkä Otavan. Eihän se ole kallis.
Voikaa hyvin! sitä toivottaa teille ystävänne ja naapurinne
Eero.