Kirje Jyväskylästä (18.6.1878)

Kirje Jyväskylästä. Kirjoittanut Minna Canth

Viime viikon torstaina, perjantaina ja lauvantaina pidettiin vuositutkinnot täkäläisessä seminarissa. Kello 9 torstai-aamuna kokoonnuttiin seminarin nais osaston huoneihin, joissa rukousten pidettyä eri aineiden kuulusteleminen alkoi luokilla. Tutkinnoissa oli läsnä kansakoulujen Ylitarkastaja, hra U. Cygnæus. Vaikka ilma oli sateinen, tuli kuitenkin saapuville suuri joukko kuuntelijoita, enimmiten kansakoulun opettajia ja opettajattaria ynnä muita vieraita, jotka, pääasiallisesti tänne tulleina kansakoulukokouksen ja valistusseuran juhlakokouksen tähden, olivat sovittaneet matkalle lähtönsä joitakuita päiviä ennen, saadakseen olla läsnä myöskin seminarin vuositulkinnoissa.

Eräässä sivuhuoneessa oli näytteille pantu oppilaiden käsitöitä pitkille pöydille ja piirustuksia seinille, viheriäin kiehturain ympäröimille paperilevyille. Käsitöitä oli niini-, juuri- ja lastutöitä, kehrättyä villalankaa, parsima, kudonta- ja neulomatöitä ynnä virkkauksia ja koristeompeluksia. Kaikki oli hyvin siistiä ja kaunista. Halusta olisin tahtonut saada maaseuduille, talontyttärille nähtäväksi lähettää, miten seminarissa sukkia parsitaan. Ne olivat todellakin niin sievästi parsitut, että tottumatoin silmä ei niitä millään tavalla olisi voinut parsituksi eroittaa, ell’ei paikka olisi ollut punaisella langalla merkitty.

Samalla päivänä j. PP. pidettiin vuositutkinnot tyttömallikoulussa, jossa opettajatar-kokelaat kuulustelivat oppilaita kuudessa eri osastossa. Tänne oli yleisöä saapunut vieläkin enemmän, sillä lasten vanhemmat, veikot ja siskot tietysti mielihalulla tahtoivat tuulla pienokaisten taitoa. Myöskin täällä oli lasten käsitöitä, kuvaamia ja kirjoitus-vihkoja näytteille asetettu, ja ne kaikki todistivat kiitettävää edistystä. Kuulustelemisen jälkeen mentiin seminarin naisosaston suureen saliin, jossa lapset saivat näyttää taitoaan voimistelussa ja laulussa. Voimistelu kävi pianonsoiton jälkeen ja osoitti, että naisilla jo pienilläkin ollessaan on taipumusta miellyttäviin ja notkeihin liikuntoihin. Laulun päätettyä piti seminarin Johtaja, hra K. G. Leinberg puheen, jonka jälkeen hän rukouksella lopetti tutkinnot.

Seuraavana päivänä pidettiin e. pp. tutkinnot seminarin miesosastossa ja j. pp. poikamallikoulussa. Seminarin miesoppilaiden käsityöt ja kuvaukset olivat näytteillä pihanpuolella olevan huoneuksen eräässä suojassa. Se oli todellakin rikas ja moninainen näyttely. Ovesta sisälle tultua oli vasemmalla puolella uusi sorvi, useampain oppilaiden yhteinen teos. Sorvi oli yksinkertaista laatua, mutta hyvin tehty. Sen vieressä olevalla pöydällä oli metallitöitä, joista mainittavimpia olivat hyvästi raudoitetut lapsenvaunun pyörrät ja messinki-kiskoilla heloitettu kairinpää sekä raudasta tehty ompelutyynyn pidätin. Seuraavalla pöydällä oli kaikenlaisia puutöitä, lehtisahauksia ja leikkaustöitä, joista muutamat olivat erittäin sieviä ja puhdas-töisiä. Niiden joukossa muun muassa eräs kirjeen-säilytin, valokuva-albumin kannet sekä leipälauta, jonka reunoihin oli leikattu viljakasvien lehtiä ja tähtiä.

Käytyämme eteenpäin, saimme tilaisuuden tarkastella opettaja-kokelaiden näytetöitä. Seminarissa on nimittäin tapana, että jokainen kokelas valmistaa jonkun työn seminarille muistoksi ja taitonsa näytteeksi. Tämän vuoden kokelaiden teoksissa oli monta todellista näytetyötä. Mitä somimpia oli paitsi monta muuta, avainkaappi, kellonpidätin, kitarra, krokettipeli ja sakkipöytä. Hyviä töitä olivat myöskin lukko, ruuvinkierrelevy, ruuvipihdit, alasin, palkeet, leikattu naulapuu, pianontuoli, kaksi peiliä, parranajopöytä, kaksi vasarata, y. m. m.

Seuraavalla pöydällä oli paljon kauniita töitä, joiden joukossa erittäin huomiota herätti eräs harmonika, pari peiliä y. m. m. puuleerattua esinettä. Tämän pöydän vieressä oli puusta ja vaatteesta tehty matkalaukku, jommoista ei ennen ole nähty seminarin käsitöiden joukossa ja joka todistaa hyvää niiden edistymisestä. Sitten huomattiin kauniita ja erittäin hyvin tehtyjä rottinkituolia korkeilla selkänojilla, ja pyssynhylly, jossa oli puoli-tekoinen pyssy. Sekin oli seminarissa tehty, vaan vähemmin kannattavaa työtä, kun piippu oli raudasta. Olen kuullut, ettei saatu niin paksua teräs-kappaletta, josta olisi voinut piippua porata. Viimeisellä eli viidennellä pöydällä oli kaikenmoisia kyökkikapineita, niinkuin kapustoita, monenlaatuisia lusikoita, leipäkauli, hiirennatti, y. m. m., kaikki siistiä työtä ja kansakouluihin malliksi sopivia.

Samassa huoneessa oli myöskin kuvaamien näyttely. Viisi masinapaperilevyä katosta lähes laattiaan oli täynnä kuvia, joista muutamat, niinkuin esim. eräs Lutherin kuva ja ”Jupiter kotkineen” osoittivat erinomaisempaa kuvaamisen taipumusta. Kuvalevyjä ympäröi täälläkin marjavarsi-seppeleet, jotka enensivät sitä hauskaa ja ilahduttavaa vaikutusta, jonka tämä näyttely teki katsojaan.

Kuu ilma tänä päivänä sattui olemaan kaunis, tapahtui voimistelu pihalla, jossa oli tarpeeksi tilaa sekä oppilaille voimistelemaan että katsojille näkemään.

Iltapuolella samana päivänä pidettiin tutkinnot poikamallikoulussa. Ihastuttavaa oli kuulla, täällä samoin kuin tyttömallikoulussakin, millä erinomaisella opettaja-taidolla varsinkin muutamat opettajakokelaista opetusta johdattivat. Pienet oppilaat vastasivat lujalla äänellä ja täydellisillä, selvillä lauseilla, joka kuulijoita ihmetytti, mutta jonka selvitti se seikka, että opettaja huolellisella tarkkuudella valvoi, ett’ei oppilaiden vähinkään kieli- tai lausuntavirhe enemmän kuin muukaan virhe päässyt korjaamatta pujahtamaan.

Ikäänkuin tutkintojen seppeleenä oli lauvantaina laulannon ja soitannon tutkinto. Ohjelma sisälsi: 1 Miesäänisiä lauluja, 2 Sekaäänisiä kuoroja, 3 Soitantoa, 4 Naisäänisiä lauluja ja 5 Sekaäänisiä kuoroja, yhteensä 24 numeroa. Kun tietty ja tunnettu on, miten taitavan laulunopettajan Jyväskylän seminarilla on ollut onni saada tohtori Hagfors’issa, sen jo sanomattakin tietää, että tämä tutkinto on todellinen taidenautinto, joka ei anna aavistaa sen olevan opettelevain oppilaiden taidon näytettä. Kauniimpia olivat miesäänisistä: kaksi kansanlaulua (Faltin) ynnä ”Laakson ruusu” (E. Hermes), sekaäänisistä kuoroista ”Kolme laulua” (Mendelson-Bartholdy), ”Kevätyhtiön polska” (E. A. H.), ”Dav. Ps. 24, yksin laululle ja kuorille, pianon mukasoitolla (G. Wennerberg), ja ”Pyhä,” Mozartin sielumessusta (F. X. Süssmayer). Naisääniset laulut olivat kaikki erinomaisen kauniita, niinkuin ne myöskin tunnokkaasti ja kauniisti laulettiin.

Lopuksi laulettiin ”Maamme,” jota yleisö seisoen kuunteli. Sen jälkeen jaettiin kirjaimellisessa järjestyksessä päästötodistukset seuraavine 21 opettajatarkokelaille: Hilda Amanda Berggrén, Hanna Augusta Hypén, Gustava Benedikta Ingerman, Jenny Emilia Ingman, Gustava Kramsu, Amalia Kristina Lundberg, Hilda Maria Mansner, Lydia Mäkeläinen, Edla Outonen, Katharina Pelkonen, Ida Sofia Pitkänen, Maria Saurén, Amanda Selin, Mathilda Sikanen, Johanna Sonninen, Elise Oskara Sumelius, Fredrika Charlotta Svahubäck, Hilda Tornberg, Vendla Karolina Wahlgrén, Vivia Elina Wenell, Katharina Serafina Winstén; sekä seuraaville 26 opettajakokelaille: Aksel Leander Almqvist, David Böök, Erland Helenius, Adolf Hildén, Elias August Hinrikka, Isak Ikonen, Johan Kokko, Valerian Koskela, Karl Gustav Krus, Jakob Vilhelm Lahtinen, Johan Seppälä, Adam Lindgrén, Erik Ferdinand Malmgrén, Lauri Näykki, Kalle Oittinen, Herman Ojala, Abraham Ojanperä, Kaarle Pekkola, Jaakko Pitkänen, Jaakko Puupponen, Simo Puupponen, Nils Edvard Sarelius, Jonas Henrik Spener, Paul Suhonen, Kalle Virtanen ja Johan Vuorinen.

Kun päästö-kirjat olivat jaetut, astui herra Senatori Mechelin puhujalavalle, jossa hän valtion ja omasta puolestaan lausui kiitoksensa opettajille ja opettajattarille heidän työstään ja ansiostaan oppilaitoksen suhteen, jossa työssään eivät ole voimiaan säästäneet. Onneksi – jatkoi herra Senatori – on seminari lähes poikkeuksetta saanut pitää vanhat opettajat, – onneksi sentähden, että sato, jota toivomme, aina tulee parempi, kun kokemus ynnä taito ovat siemenet kylväneet. Ja kun viimein aika tulee, jolloin heidän on laskeminen sauva kädestään, voivat he sanoa: ”päiväni työ on päättynyt, voimieni mukaan sen olen täyttänyt, Herra, anna palvelias mennä rauhaan!” Kirkkoherra Järviselle, joka kohta erkanee oppilaitoksesta, toivotti herra Senatori onnea ja menestystä hänen uuteen ammattiinsa. Seminarin Johtajalle, herra Leinbergille lausui herra Senatori kiitoksensa siitä erinomaisesta uutteruudesta ja tarkkuudesta, jolla herra Leinberg valvoo ja hoitaa oppilaitoksen etua, josta hänellä on sitä suurempi kunnia, kun tehtävänsä on niin moninainen. Erkaneville oppilaille muistutti puhuja, että he tästedes olivat Suomen kansan palvelioita, ja toivoi heidän saavan nauttia ystävyyttä ja suosiota uusien toimintojansa alalla. Olkoon heille työ helppo, niinkuin heidän sydämensäkin ovat lämpimät, ja pysykööt ne aina edeskinpäin yhtä lämpiminä sivistyksen työssä, johon heille Jumala kaikkivaltias voimaa lainatkoon.

Seminarin Johtaja hra Leinberg piti sen jälkeen puheen, jota en tässä tahdo koettaa kertoa, koska kuulin sen kokonaisuudessaan lehteen painettavan.

Nyt astui opettajatar-kokelas Ingerman esiin ja piti kumppaliensa sekä itsensä puolesta seuraavan puheen:

”Aika rientää vaatien meitäkin kiiruhtamaan kanssansa usein teille tietämättömille. Niin saapi jo kohta 4 vuotta kuluneeksi siitä koko elämällemme tärkeästä päivästä, jolloin tulimme tämän, meille jo niin rakkaaksi tulleen laitoksen, jäseniksi. Me kokoonnuimme tänne, Suomen sydämeen sen kaikista osista. Toisillemme olimme tuntemattomia, vaan yksi side yhdisti meitä, yhteinen pyrintö saada uhrata ropomme mekin isänmaamme alttarille. Me tahdoimme oppia isänmaamme puutarhan pikku kasvitaimia hoitamaan, jotta ne voisivat kasvaa sen hyödyksi ja kaunistukseksi. Valmistuaksemme tähän toimeen, läksimme rakkaista kodeistamme. Ystävällisemmin, kuin kukaan olisi voinut toivoa, tulimme täällä vastaanotetuiksi ja saimme niin uuden kodin, jossa siskoina olemme elelleet, työskennelleet. – Vaan nyt lähenee hetki – ihmeellinen, juhlallinen hetki, eronhetki. Tunteet, voimalliset tunteet valloittavat mielemme. Lähenevä ero niistä, joita rakastamme, joille olemme kiitollisuuden velassa, virittää sydämissämme kaipauksen säveleitä. Tämän kaipauksen tekee syvemmäksi, raskaammaksi meitä eron-hetkessä aina valloittava katumuksen-tunne. Kuinka moni laiminlyöty velvollisuus, kuinka moni saattamamme surukin painaisikaan nyt mieltämme, ellei anteeksi-saamisen toivo ainakin hetkittäin saisi sydämemme rauhallisemmin sykkimään. Mutta tunne, joka ehkä kuitenkin nyt kaikki muut tunteemme voittaa, ja jonka tahtoisimme saada selvimmin sanoihin puetuksi, on kiitollisuuden-tunne. – – Kun tänne tullessamme henkemme voimat vielä monessa suhteessa ikäänkuin uneksivat umpulassaan, vaativat ne tarkkaa hoitoa voidakseen kehittyä, vaurastua tarkotukseensa. Ja ketkä ovat olleet ne hoitajat, jotka väsymättömällä työllä, alttiiksi antavalla itsensä-kieltämisellä ovat herättäneet, kehittäneet näitä uinailevia voimia? Te opettajamme, opettajattaremme. Te olette meihin kylväneet ne tiedon siemenet, jotka tulevalle toimellemme ovat välttämättömät. Suokoon Herra, että ne olisivat langenneet hyvään maahan ja että nekin monet, jotka ehkä vielä ovat itämäisillänsä, valuisivat kantamaan hedelmiä – joskin aivan pieniä, maalliselle, kuin myöskin hengelliselle isänmaallemme! – Vastaanottakaatte nöyrimmät, sulimmat, vilpittömimmät kiitoksemme rehellisestä, itsekieltäväisestä työstänne! Palkitkoon Herra sen meidän sijassamme!

Erikseen tahdomme kiittää Teitä, laitoksen Johtajaa, joka uskollisena perheen isänä olette etupäässä saaneet huolet ja edesvastaukset kantaa. Teidän valpas silmänne ja järkähtämätön henkenne läsnäolo ovat osottaneet pyrkimyksenne olleen kaikki asiat punnita totuuden vaaralla. Kaikesta siitä hyvästä, minkä Teiltä olemme saaneet vastaanottaa, kiitämme sulimmasti.

Ja teille, Johtajattaremme, jolle ikäänkuin perheen-äidille sen sisälliset huolet ovat olleet uskottuina, kannamme sydämellisimmät kiitoksemme. Te olette aina neuvolla ja työllä olleet auttajamme, lohduttajamme, milloin sitä olemme tarvinneet. Osanotolla olette koettaneet huolet meistä torjua, edistää pyrintöjämme. – Kaikesta tästä – kiitos! Kiitoksemme kannamme vielä teille, Herra Ylitarkastaja, joka valkopäänä vanhuksena, isällisenä ystävänä vielä seisotte piirimme keskuuksena. Te olette uhranneet elävänne, voimanne, edestä aatteen, jalon aatteen: valo kansallemme. – Vastaanottakaatte meidätki synnyttämäänne piiriin, kansakoulu-laitokseen tämän aatteen toteuttamisen heikoiksi välikappaleiksi!

Sananen vielä Teille, rakkaat kumppanimme, siskomme, jotka vielä ajaksi jäätte tähän suureen, yhteiseen kotiimme, jolle me jo kohta viimeiset jäähyväisemme lausumme. Kestäkäätte hetken vaan vielä väsymättä niin kohta saamme lausua teidät tervetulleiksi vaikutus-piiriimme! Jääkäätte hyvästi!

Ja Te, omat, rakkaat luokka-toverini! Luja on side, joka sitoo meidät yhteen: neljä-vuotinen yhdessä työskenteleminen, taisteleminen saman päämäärän edestä. Taistelukenttä on työ-ala, johon joudumme; taistelu on täst’edeskin elämämme. Heikot ovat voimamme, vaan Herran avulla, Hänen ominansa, voimme olla väkevät Herran työssä. Ainoastansa, jos hän, joka on mailman valkeus, saa teitämme valaista, sydämiämme lämmittää, voimme voittaa taisteluissa. Pitäkäämme siis Häntä silmämääränämme ja kiiruhtakaamme työhön, taisteluun, muistaen: että päivä on lyhyt ja yö tulee, jolla ei kenkään taida työtä tehdä!

”On päivä vielä vaikuttaa,

Yö työtön tulla kiiruhtaa,

Siis nouse, riennä, muista se:

Voittoon vaan käydään sodatse”!

Tämän jälkeen lausui opettajakokelas Almqvist kumppaliensa ja itsensä puolesta, miten seuraa:

”Hyvin arvoisat läsnäolijat! Tämä tilaisuus meidän elämässämme on niitä juhlahetkiä, jotka tulevat ijäti kalliina mielessämme pysymään. Sillä samalla kun tämä on katkera jäähyväishetki, on se myöskin tulevaan ammattiimme vihkimisen juhlapäivä. Jäähyväishetkellä tämä tilaisuus tekee mielemme hyvinki katkeraksi, sillä nyt on meidän jättäminen tämä väliaikainen, rakkaaksi käynyt kotimme, jona Seminari meille on täyttä totta ollut. – Kun me 4 vuotta sitte tänne tulimme Suomen sopukoista, olimme oudot, useimmat kouluelämään aivan tottumattomat ja epäilyksen sumu senkin suhteen himmensi mieltämme. Mutta kuin hellä koto ainakin, otti Seminari meidät huostaansa, me perehdyimme täällä ja ennen pitkää muuttui tämä oppilaitos meille rakkaaksi. Senpä tähden liikkuu tällä eron hetkellä sydämissämme tunteita – tunteita, joita kertoakseni en sanoja löydä.

Tulevaan ammattiimme vihkimisen juhlahetkenä on tämä päivä meille ilon ja riemun päivä. Nyt on tullut se hetki, jolloin me neljävuotisen oppiaikamme päätettyä lasketaan mikä minneki rakkaan Suomemme sopukkaan, heikkoina välikappaleina työskentelemään isänmaamme edestä. – Me lähdemme nyt täältä kylvämään ensimäisiä opin ja sivistyksen siemeniä kansamme lasten sydämiin. Tämä tuleva toimemme on kyttä vaikea ja paljon meiltä vaaditaan, mutta turvaten Jumalaan, joka on heikoissa väkevä, toivomme että voimme voittaa sydämiä Hänelle ja isänmaallemme saattaa hyviä hedelmiä. Tämä kutsumuksemme on ylevä ja toimemme jalo ja sentähden täyttyy rintamme riemulla ja meitä innostuttaa tieto, että nyt pääsemme työskentelemään rakkaan isänmaamme hyödyksi. Ja jos uskollisesti teemme kauppaa sillä leiviskällä, minkä Herra meille on lahjoittanut, saamme elämämme ehtoolla levollisina silmämme ummistaa. – – –

Korkeasti kunnioitettu Herra Ylitarkastaja! Meillä on suuri ilo nähdessämme tässä juhlatilaisuudessa arvokkaan vanhuksen, jonka päätä ijällisyyden ja jalouden hopeaseppel koristaa ja jonka sydän niin hellästi ottaa osaa meidän kohtaloomme, vanhuksen, jolle koko kansamme on kiitollisuuden velassa kansakoulutoimen alkuun panemisesta. – Samalla kun toivomme, että Herra vielä kauan aikaa sallisi Teidän pitkittää kansallemme niin arvokasta tointanne, pyydämme saada edeskinpäin sulkeutua Teidän isälliseen lempeenne ja suosioonne!

– – Ja te Herra Seminaarin Johtaja, joka olette olleet meidän tukemme ja turvamme tässä laitoksessa ollessamme, Teille olemme kaikki suuressa kiitollisuuden velassa. – Aina siitä hetkestä saakka, jolloin tulimme tähän laitokseen, olette Te johdattaneet meitä hyvällä opetuksellanne ja neuvottanne. Missä meidän etumme ja menestyksemme oli valvottava, olette Te aina pitäneet puoltamme, katsoen parastamme. – Tästä isällisestä huolestanne ja rakkaudestanne meitä kohtaan, tulette aina olemaan meille rakkaassa muistissa. Jumala Taivaallinen Isä palkitkoon Teille hyvyytenne meitä kohtaan ja antakoon Teille voimia vastedeskin pysymään yhtä innollisena isänmaamme palveliana.

Ja Te, rakkaat opettajamme tulette ikuisesti pysymään muistissamme. Te olette uutteruudella uhranneet voimianne, hankkiaksenne meille tietoja ja taitoja ja hyvällä neuvollanne ja esimerkillänne koettaneet totuttaa meitä siveyteen ja kasvattaa meitä kelvollisiksi palvelemaan rakasta isänmaatamme. Teille lausumme sydämemme sulimmat kiitokset siitä suuresta hyvyydestä, jota olette meille osottaneet ja toivomme, että se Herra, joka kaikki voi, soisi Teille voimia samalla innolla, kun tähänki asti, työskennellä rakkaan isänmaamme edestä.

Rattaat luokkatoverit ja veljet! Tässä laitoksessa olemme yksissä voimin veljinä valmistauneet nyt alkavaan tärkeään toimeemme ja nyt on tullut se hetki, jolloin meidän on toisistamme erkaantuminen, lähteäksemme mikä minneki Suomemme saloille levittämään opin ja sivistyksen valoa kansallemme. Olkaamme uutterat ja urhoolliset tässä kalliissa toimessamme ja sama hyvä yhteishenki, mikä tässä laitoksessa on valinnut seassamme, elähdyttäköön meitä aina edeskin päin. Mutta ennen kaikkea koettakaamme turvautua Jumalaan, jolta työmme siunaus tulee, sillä jos Hauen unhotamme, niin ovat pyrintömme ja työmme turhat, mutta jos pysymme Jumalassa, niin saamme vielä kerran havaita työstämme hyviä hedelmiä. –

– Ja Te tänne jäävät toverimme! Nyt on meidän erkaneminen toisistamme, niin, ainakin näennäisesti; mutta ollessamme työmiehiä samalla vainiolla; tulemme aina olemaan jonkinmoisessa yhteydessä toisiimme; ja semmoisina olemme teitä ijäti veljinä muistavat. Toivomme siis teille intoa ja voimia jatkamaan tärkeää oppimistointanne, jotta Tekin kerran saisitte astua isänmaamme viljavainiolle kylvämään hyviä siemeniä lasten sydämiin. Eläköön edeskinpäin seurassanne henki joka tarkottaa tämän laitoksen ja koko isänmaamme kunniaa.”

Lopuksi hra Ylitarkastaja U. Cygnaeus onnitteli opettajia ja opettajattaria lukuvuoden onnelliseen päättymiseen, ja lausui ilonsa siitä, että oppilaitoksessa tänäkin vuonna oli vallinnut hyvä henki, jonka jälkeen hra Ylitarkastaja muutamilla lämpimillä sanoilla tervehti opettajakokelaita tulemastansa kansakoulun työkentälle, jossa toivoi Jumalan siunauksen heitä seuraavan.

Juhlahetki lopetettiin virren laulamisella ja rukouksella.

Kirjeeni on venynyt liian pitkäksi, enkä vieläkään malttaisi lopettaa. Liike on vilkasta tätä nykyä Jyväskylässä. Joka haaralla nähdään matkustavaisia kävelevän; harjulta iltaisilla kuullaan moniäänistä laulua ja rannalla, puistossa soittaa torvimusiikki. Mutta kun pelkään ”Päijänteen” jo kiven kovaan kieltävän minulta enempää tilaa, niin lopetan tähän toistaiseksi.

Teppo.

Lähde: Päijänteen Lisälehti 18.6.1878.