Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus siitä, että tapahtuneet kuolleeksi julistamiset ovat ilmoitettavat papistolle

Suomen Suuriruhtinanmaan Asetus-Kokoelma 23.4.1901/15.


Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus
siitä, että tapahtuneet kuolleeksi julistamiset ovat
ilmoitettavat papistolle.
Annettu Helsingissä, 23 p:nä Huhtikuuta 1901.
_______________


Me NIKOLAI Toinen, Jumalan Armosta, koko Wenäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Tsaari, Suomen Suuriruhtinas, y. m., y. m., y. m. Teemme tiettäväksi: Tehdystä alamaisesta esityksestä olemme Me nähneet hyväksi armossa määrätä että, kun kadonnut henkilö on julistettu kuolleeksi, tuomarin tahi tuomioistuimen pitää viipymättä, asianmukaista merkintää varten, antaa ilmoitus hänen nimestään, säädystään tahi ammatistaan ja kotopaikastaan sekä päätöksen antopäivästä ja milloinka kadonneen henkilön katsotaan kuolleen, sen seurakunnan papistolle, jonka kirkonkirjoissa kuolleeksi julistettu on ollut, taikka, jos hän on kuulunut eriuskolaisseurakuntaan, semmoisen seurakunnan johtajalle tahi asianomaiselle rekisteriviranomaiselle. Jos kuolleeksi julistamisen asiassa annettu päätös on muutettu, annettakoon oikeuden huolenpidosta siitäkin ilmoitus nyt mainituille viranomaisille.

Tätä kaikki asianomaiset alamaisuudessa noudattakoot. Helsingissä, 23 p:nä Huhtikuuta 1901.


K e i s a r i l l i s e n   M a j e s t e e t i n   Oman Päätöksen mukaan
ja Hänen Korkeassa Nimessään,
Suomeen asetettu Senaattinsa:
CONSTANTIN LINDER.
VALFRID SPÅRE.
WALD. ENEBERG.
G. E. FELLMAN.
ERNESTI FORSMAN.
E. ANDERSIN.
A. af NYBORG.
J. G. SOHLMAN.
EDV. BOEHM.
E. JOHNSSON.
JULIUS NUMMELIN.
LARS HOMÉN.


Filip Grönvall.