Kahden puolen rajalinjaa (1936)

Kahden puolen rajalinjaa

Kirjoittanut Eero Eerola


Kahden puolen rajalinjaa
samat vaarat kiertää,
samat kosket kohisee
ja samaa virttä viertää.
Kahden puolen rajalinjaa
samat kukkuu käet,
konsa kevät humisee
ja viherjöivät mäet.
Kahden puolen rajalinjaa
sama korpi huokaa,
sama kansa vartovi:
jo meille päivä tuokaa,
kahden puolen rajalinjaa
elon lupa luokaa,
elon ilo, kodin onni
selvä, suuri suokaa!
Meill’ on mieli yhteinen
ja yksi meissä veri,
taatoiltamme, maammoiltamme
jokainen sen peri;
peri kansa Suomen puolen,
kansa rajan takaa,
laulun onnen, kannelsoiton,
missä mieli vakaa
itkee alla kyynelten
ja haastaa samaa kieltä,
huokaa itkuvirttänsä
se kalmistoinsa tieltä,
taikka saattaa morsianta
poies maammon luota,
polkee pitkin pitkospuita
määrätöntä suota,
taikka juhlii lempimielin
sankarsulhojansa,
tanssii päivän, laulaa viikon
heimojuhlissansa.
Mutt’ ei konsa lannistu,
ei kontioita pelkää,
uhmaa talven tuiskussakin
vuorta, järvenselkää,
sillä sill’ on tiedossansa
luotteet lujimmaiset,
syntysanat suurimmat
ja taiat taivahaiset.
Niitä oppi lapsena jo
polvenkorkuisena,
taikka lauloi mannun henki
karjan paimenena. –
Lauloi ilma, lauloi vesi,
kaartui kaunis taivas:
Ota taiat, luonnon taiat,
vaimentele vaivas,
opi itse Ukolta
ja uhrikuusikoista,
varvikoista valitse
ja unten unelmoista.
Noin ne sulle kuiskivat,
noin puhuu korpihonka,
lausuu Luojan taivahalta
pitkä pilvenlonka:
Itse tääll’ on ylettävä,
tahdoin, taikavoimin,
kohottava korven tieltä
töin ja kovin toimin,
ristit tielle rastittava,
pilkat selvät puihin:
tästä käyös karjalainen,
älä luota muihin,
älä oudon veljeyteen,
älä valhehurmaan,
joka voipi viekotella
vilppiin, velisurmaan,
hukuttaa, kuin painuu päivä
meren helmaan hiljaa,
taikka niinkuin halla niittää
kypsyväistä viljaa. –


Lähde: Eerola, Eero 1936: Maan virsiä: runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.