Kahden puolen rajalinjaa (1936)

Kahden puolen rajalinjaa Kirjoittanut Eero Eerola

Kahden puolen rajalinjaa

samat vaarat kiertää,

samat kosket kohisee

ja samaa virttä viertää.

Kahden puolen rajalinjaa

samat kukkuu käet,

konsa kevät humisee

ja viherjöivät mäet.

Kahden puolen rajalinjaa

sama korpi huokaa,

sama kansa vartovi:

jo meille päivä tuokaa,

kahden puolen rajalinjaa

elon lupa luokaa,

elon ilo, kodin onni

selvä, suuri suokaa!

Meill’ on mieli yhteinen

ja yksi meissä veri,

taatoiltamme, maammoiltamme

jokainen sen peri;

peri kansa Suomen puolen,

kansa rajan takaa,

laulun onnen, kannelsoiton,

missä mieli vakaa

itkee alla kyynelten

ja haastaa samaa kieltä,

huokaa itkuvirttänsä

se kalmistoinsa tieltä,

taikka saattaa morsianta

poies maammon luota,

polkee pitkin pitkospuita

määrätöntä suota,

taikka juhlii lempimielin

sankarsulhojansa,

tanssii päivän, laulaa viikon

heimojuhlissansa.

Mutt’ ei konsa lannistu,

ei kontioita pelkää,

uhmaa talven tuiskussakin

vuorta, järvenselkää,

sillä sill’ on tiedossansa

luotteet lujimmaiset,

syntysanat suurimmat

ja taiat taivahaiset.

Niitä oppi lapsena jo

polvenkorkuisena,

taikka lauloi mannun henki

karjan paimenena. –

Lauloi ilma, lauloi vesi,

kaartui kaunis taivas:

Ota taiat, luonnon taiat,

vaimentele vaivas,

opi itse Ukolta

ja uhrikuusikoista,

varvikoista valitse

ja unten unelmoista.

Noin ne sulle kuiskivat,

noin puhuu korpihonka,

lausuu Luojan taivahalta

pitkä pilvenlonka:

Itse tääll’ on ylettävä,

tahdoin, taikavoimin,

kohottava korven tieltä

töin ja kovin toimin,

ristit tielle rastittava,

pilkat selvät puihin:

tästä käyös karjalainen,

älä luota muihin,

älä oudon veljeyteen,

älä valhehurmaan,

joka voipi viekotella

vilppiin, velisurmaan,

hukuttaa, kuin painuu päivä

meren helmaan hiljaa,

taikka niinkuin halla niittää

kypsyväistä viljaa. –

Lähde: Eerola, Eero 1936: Maan virsiä: runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.