Juomarin vaimo.

Kirjoittanut anonyymi


On myrskyistä tyyntynyt syksyinen yö
ja salaman lieskuja hukkuu.
On loppunut päivän puuha ja työ,
ja raatajat rauhassa nukkuu.
Vaan laidalla surkean Sörnäisin
on murhetten pilvi musta.
On rapulla äiti surevin
ja itkevi valitusta.
Hän pimeässä kadulle katselee,
vaan ketään ei silmänsä keksi.
Oi mitähän sieltä hakenee,
kenen soisi hän tulleheksi?
Ja miestänsä – ennen armasta –
yöretkiltä äiti se vuottaa.
Oi tuskaa suurta, raskasta,
mitä juomari hälle tuottaa!
Kun tutkii piirteitä kasvonsa,
ja silmäin ilmettä tarkkaa,
niin tuntee tuskia suuria
ja säälii juomarin markkaa.
”Olen ollut nuori ja kauniskin”,
niin kertovi äiti mulle.
”Oi onnen aika ihanin,
sinä konsaan et enää tulle!”
”Kun silloin oottelin sulhoain
en tuntenut pahaa mieltä.
Kun silloin aattelin armastain,
niin laulelin riemun kieltä”.
Vaan viina, kirottu, turmiohon
sai puolison, ennen hyvän.
Oi raukka, hän jo orjana on
sen myrkkyjen kuilun syvän”.
Oi taivaan herra laupias,
mä sinuhun tahdon luottaa.
Sä hävitä myrkyt lapsiltas,
kun turmioita ne tuottaa.

Juomarin tytär Elli.


Lähde: Työmies 9.12.1903.