Juhlaruno Joensuun lyseon sankarien muistotaulujen paljastamistilaisuuteen 27. 1. 1920

Juhlaruno Joensuun lyseon sankarien muistotaulujen paljastamistilaisuuteen 27. 1. 1920.

Kirjoittanut Eino Pakarinen


I. muokkaa

Kaksiko siitä jo on nyt vierinyt vuotta, kun syttyi
Suomessa leimahtain sodan kaameat, roihuvat soihdut?
Vierryt on vuosia kaks – niin kumminkin mielessä väikyt
sielua suurentain sinä raskas, ankara aika,
niin liki meitä sä oot kuin muistelis eilistä päivää!
Mistä, mistähän sai tämä kansa sen valtavan voiman,
nousunsa innokkaan, mi esteet voittaen työnsi
maastansa sortajan pois, sen matkassa myös Efialteet?
Taisteli Thermopylain se taistelun toisenkin kerran,
väistyä voinut se ei, Leonidaan urhojen lailla
kotiin kilpensä toi tai itse kilvellä tuotiin!
Suurimmat sankarityöt kuka suoritti taistossa tässä,
vanhusko valkeahaps vai nuorten intoisa parvi,
oppinut, kansanko mies, sisar, äiti, morsio nuori?
Kaikki he suoritti työn, työn suurimman taivahan alla:
kaikkensa kantaa he ties, ilomielin maallensa antaa,
itsensä uhrata ties – ja vapaana valkeni Suomi!

II. muokkaa

Jääkärien marssi ylhä
kaikui kautta Suomenmaan,
jääkärien joukko jylhä
nousi Suomen rantamaan.
Sai nyt taisto vauhdin toisen,
marssi jääkärien soi,
sortaja sai iskun moisen,
tuskin unhottaa sen voi.
Jääkäri kun joukon johti,
varmaan voittohon sen vei,
epäröi ken ennen, tohti
taistella nyt, pakoon ei!
Palas pojat kaukoretken,
tuli poltti suonissaan,
tunsi tulleen kostonhetken
voiton usko rinnassaan.
Voiton usko, miehuus, kunto
voittoon valkojoukot vei!
Taistoon käski omatunto,
enää epäröinyt ei
kukaan, jääkärit kun lensi
poikki meren johtamaan,
heille kunnia nyt ensin,
vihityille kuolemaan!

III. muokkaa

Viimeksi teille, nuoriso parhain,
kiitos nyt soikoon! Nyt kivitauluun
tää opinahjo nimet teidän piirtää
nähtäviks nuorten,
nähtäviks aina nuorison Suomen,
sankarten nuorten mieliin nimet painaa
niiden, mi kuoloon riensi riemumielin
puolesta maansa.
Meni heissä monta toivoa nuorta,
Gracchusta maansa, Coclesta monta,
lyyransa toivon kultaisen vaihtain
kuoleman myrttiin.
Kallis on uhri, liiankin kallis!
Mont’ olis tarvittu toimessa, työssä –
itkemme teitä, kiitämme teitä,
kaipaamme aina!
Uskon te mieliin, rintoihin loitte
jäljelle jääväin: vielä maassa tässä
kuntoa löytyy, myöskin sankarmieltä,
hehkua rinnan!
Vapaaksi ostitte oman isänmaanne
hinnalla hengen, verin nuoren rinnan –
suuri on työnne, palkkanne myös suuri:
sankarin maine!
Sankarin maine! Oi jospa aina
nuoriso Suomen lyyransa myrttiin
vaihtais, kun kutsuu heit’ isänmaansa
kultainen, kallis!


Lähde: Pakarinen, Eino 1928: Sarkatakissa: säkeitä vapaudelle ja isänmaalle. Suojeluskuntain kustannus osakeyhtiö, Helsinki.