Joroisista (30.6.1862)

Joroisista.

Kirjoittanut Gustaf Fredrik Brask


Joroisista. Alotan ensiksi alusta vuoden moniaista sen seikoista. Pakkaisia kesti melkeen koko talven, jota muistuttaa vielä monen paleltuneet jalat ja naama. Vilutautia on monet saaneet potea; onkin ollut kovaa pitkällistä eli pysyvätä laatua. Mennä syksynä rasittavaa veto-tautia ei ole toki kuulunut. Elukoissakin on ollut tautia: pilautuneista lepänlehdistä tulleen taudin sanotaan lampaissa liikkuneen. On nytkin samanlaiset matavat ja lentäväiset hyönteiset leppälehdellä odottamassa. Raavaan ruuan viljaisuus oli mennä talvena useemmalla runsas. Elo on hyvin kallistunut: rukiin hinta on seitsemän ruplaa keskimäärissä – sen mukaan muutkin viljat. Kevätoukoin siemenen puutosta ei paljon kuulunut. Rukiin laihot ovat enimmästi hyviä. Kevätoukoin kylvölle on ilma ollut hyvin sopivainen. Kalansaalis on ollut keskikertainen. Vedet ovat laskeutuneet alemmaksi kuin mennä kesänä. Valvatoksen kanava laskee vielä sekaista vettä Joroisselän pohjais- ja itäreunoille, joka alkaa ollakin yhtä järveä Valvatoksen kanssa. Huutokosken ruukilla on lakannut ensimäinen kukoistus ja röykkeys, eikä ole niinkuin ennen pitäjän raha-aarteena.

Pitäjässämme on sivistyksen edistyminen aikeissa. – Kansa on ulkonäöllänsä vähitellen joutunut soreaksi, somat ovat vaatteet yleensä: monella on kalliistakin aineesta. Mutta tämä tapa, samaten kahvin, oluen ja viinan melkoinen nauttiminen, on pilannut monen kopian ulkokullatun, että verkatakkiset lainaavat sarkanuttuisilta, jonka ohessa on totuus tullut loukatuksi. Monenlainen kavaluus ja petollisuus pyrkii yhdistyä ulkomuotoiseen siveyteen. Palvelusväki menee vähitellen voitolle, koreudessa kilpaillessaan muun talonpojan säädyisten kanssa.

Kiitettäväin opettajain ja hyvätahtoisten pitäjän asukasten toimesta on pitäjän lainakirjasto paisunut satojen lukuseksi, josta nähdään opettavaisuuden olevan ikäänkuin kukoistamallansa. Tilaisuutta on saada oppia sekä hengellisissä että maallisissa, erittäin talouden asioissa, joita lainakirjat sisältävät. Muita lainakirjain lukeminen ei vielä ole kaikin paikoin pitäjässämme tapana varsinkin niissä tienoissa, joissa on viinan kauppa: lapset ovat viinanhakioina, toisasti kuultelevat pyhä-illat juopuneen rahvaan rähinätä. Jos tämäkään ei aina olisi este, on toinen sievemmässä haamussa, joka on kortinlyönti – raha-pelikin – pyhä-iltoina, johon nuori kansa menettää ne hetket, kuin ovat säädetyt talonpojan säädylle kirjallistoimiin. Näin on asian laita varsinkin palvelusväessä, taloissa joissa niitä on usiampia ja isäntäväen esimerkki ei näytä palvelialle kehoitusta sanan harjoitukseen. K:lon kinkerissä tiedän vaan kaksi taloa, joissa isännät sunnuntai-iltoina, lukein ja laulain, ovat palveliain kanssa kirja kädessä. Jos mainitut esteet, viinanjuonti ja kortinlyönti, ei vähemmäksi häviä, eli paremmin sorreta ja kukisteta kansan seuroissa ja keskinäisessä harjoituksessa, niin ei ylistettävinkään opettamisen vireys ja totisinkaan ahkeruus voi täyttää tarkoitustansa puolittainkaan; sillä vielä löytyy perhekuntia, joissa ei lainakirjojakaan (yhteisestä lainakirjastosta) pidetä kelvollisina, olemaan maallisenkaan huvituksen sijassa. Jos pitäjässämme kaikki rahvas joutuisi sillenkään askeleelle, että lainakirjastoakin käyttäisit huvituksenansa; niin viimeinkin taitaisi voittaa opetus puolellensa kansan ulkonaisen elämänmuodon, saattaa valistuksen tunnossa, hyljäämään turmelevaiset tavat ja vahingolliset harjoitukset, luonnottomat väärät luulot ja pelvot, taikausopin uskonnot ja turhat harjoitukset.*)

Sunnuntaikoulun pitämistä harjoitetaan vähitellen usioissa kyläkunnissa; niiden edistymistä opettajat toimessa ahkeroivat. Ei olekaan turha laitos, jos voisi sunnuntaikoulut hyödyksi täyttää tarkoituksensa, ja kouluttajalla itsellään olisi tarpeellinen oppi käsitetty. Parempi on vähäkin, kuin ei mitään; pikkuinenkin, kuin aivan tyhjä, – niinpä on tämäkin asia. Lapset ovat velvolliset kiitollisesti vastaan ottamaan sitä huonoakin oppia, jota opettajalta säädetty kouluttaja heille tarjoo; ehkä moni kouluttaja ei taida kirjallisen luonnon mukaan ja tarkoituksen kanssa yhtäpitäväisesti sisältäkään lukea, vähemmin lapsille selittää yhteisten oppikirjamme eli raamatun lauseen sisälläpitoa eli opettavaisuutta. Mutta ei tule siitä pahastua: sillä runsaslypsyisten puutteessa täytyy lypsettää huonojakin lehmiä, ettei astiat peräti tyhjänä kuivuisi. Jos siis kouluttaja hyvässä tahdossa ja totuudessa, voimansa ja järkensä takaa, antaa käsitettyä oppiansa, niin varmaan on tämä hänen työnsä hyötyä matkaansaattava.

Meidänkin pitäjämme asukkaat vähin arvostelevat Suomen säätyjen mietteitä, joita valiokunnassa on tutkittu ja sanomalehdissäkin ulosannettu. Tosin ovatkin monet asiat ja suostumukset syystä ylistettävät. Minä tiedän puuttuvaisesti niitä sääntöjä ja suostumuksia, joita valiokunta on toimitellut (en olekaan mahdollinen mitään ääntämään koko asiasta, halvan tilani suhteen, mutta aivon majassani saada ehkä ei suun- kuitenkin ajatuksen-vuoroa). Vaan tarkoin tiedän että esivallan sekä kansan tarkoitus on se, että isänmaamme menot ja tilaisuus, hallituksen muoto ja järjestys, kansan tavat ja keskinäinen elämä, edistyisivät ja kukoistaisivat, saavuttaisivat kunnian Jumalan ja ihmisten edessä, tulisivat asujille hyödyksi ja Jumalalle mieleksi. Sentähdenpä täällä, niinkuin muussa Suomessakin, ei mitään odoteta niin haartaasti kuin valtiopäiviä, joitten pitäminen ilmoittaa ja ennustaa kansalle joutuvan uuden aamuruskon ja päivän koiton, josta taidamme toivoa selkiämpaä valkeutta ja armon auringon läheisempiä säteitä; sillä valtiopäivät ovat tienraivaus sivistykseen, josta on maallisen rauhan ja onnen alku, kansan oikia hyöty. Ja mitä ilman oman hyödyn pyynnöttä yhteiseksi hyväksi, yhteisenä ja veljellisessä rakkaudessa, valtiopäivissä päätetään, olemma me velvolliset kiitollisesti noudattamaan. Miehille, jotka siellä kansan puolesta tulevat puhumaan, toivon viisautta ja valistusta, sillä minä rakastan isänmaatani ja kansaani, jonka ainoan kunniaksi soisin elämäni ja kuolemani.

G[ustaf]. F[redrik]. B[rask].

*) Jos kohta alussa kaikki eivät huoli lainakirjastosta, niin niiden kasvava sivistys, jotka tämmöistä lukua harjoittavat, alkaa voittaen kehoittaa jälelle jääneitä tarttumaan samoihin toimiin, joista näkevät niille olevan monenlaista hyötyä ja etua, taloudenkin suhteen. Toim.


Lähde: Suomen Julkisia Sanomia 30.6.1862.