Hyvästi, kotini!

Hyvästi, kotini! Kirjoittanut Eino Leino

Tuoss’ lepää kotilahdelma

rasvatyynenä aivan,

ja heijastuvan pintahan

sen nään mä sinitaivaan.

Ilta-auringon sätehet

juur’ kultailevat maita

illan ruskolla kaunistain

seutuja armahaita,

Mä rannan kivell’ istahdan

ja hengin rauhaisuutta.

Nyt näiltä mailta armailta

mun poisko täytyy muuttaa?

Ja vedet vuotaa silmistäin:

tää on mun kotipaikka!

Ain’ ennen muille vakuutin:

en lähde täältä vaikka...

Mä noilla mäillä, kunnailla

ain’ ennen lasna leikin...

Jo aatteet aikaan armaimpaan

tuo seutu varkain veikin.

Kiveltä nousin viimeisen

mä katseen seutuun luoden,

kun kuulin äänen povestain

näin soivan, julki tuoden:

»Sä olet Eino luullaksein

mies miehekäs, et nainen;

kuin voit siis suruus sortua

kuin vaimo raukkamainen?

Äl’ sitä surros ollenkaan,

jos kotoaskin lähdet;

on sielläkinhän päälläs sun

tää sama taivas, tähdet!

Ja isäinmaatas polkea

saat sielläkin kuin täällä,

ja iloo tunnet sielläkin

sä maatas lempimällä!»

Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.