Hikihelmet

Hikihelmet Kirjoittanut Eero Eerola

Ne hikihelmet, kun tippuvat

kotipellon mustaan multaan,

ne kerran aamun kasteena

ylös nousevat päivän kultaan,

ne nousevat kiitosvirtenä

ikitaivaan tarhoja kohti,

sitä kohti, mistä on siunaus,

mi ihmisen kohtalot johti.

Talot, tanhuat, karja ja peltomaa

ja perhe ja kaikki se hyvä,

mikä ihmisen elämän kaunistaa,

miss’ asuu onnemme syvä,

se on täyttymys lapsen-uskomme,

jonka taatolta, maammolta saimme,

elon polkumme aina se tasoittaa,

luo suureksi sunnuntaimme.

Koti armainen meille avartuu

peritaattojen pyhäksi maaksi,

tämän isienmaamme kultaisen

niin tunnemme riemukkaaksi.

Sen honkien humina lohduttaa,

sen yllä on lupaus Herran,

se kukkaan kumpumme koristaa,

kun astumme poveensa kerran.

Lähde: Eerola, Eero 1936: Maan virsiä: runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.