Heräämätön

Heräämätön Kirjoittanut Kaarlo Kramsu

Riehui muinen vainon tuuli,

Pilvet päivän peittivät;

Kuolleeks Suomen moni luuli,

Multaa hautaan heittivät

Mutta Suomi nukkui vaan,

Uutta aikaa vartoissaan.

Haudan päälle nostettihin

Patsas raskas, kivinen;

Patsaasehen piirrettihin

Nimi vieraskielinen.

Mutta Suomi nukkui vaan,

Uutta aikaa vartoissaan.

Omat lapset haudallansa

Pilkkailivat äitiään;

Vieras mieli rinnoissansa,

Vieras myrkky mielessään.

Mutta Suomi nukkui vaan,

Uutta aikaa vartoissaan.

Mutta vihdoin päivä valkes,

Koitti aamu Suomenkin,

Raskas hautapaasi halkes,

Loisti säteet hautaankin.

Mutta Suomi nukkui vaan,

Uutta aikaa vartoissaan.

Haudan luona, viipyin hetken,

Uuden ajan henki huus:

”Alkanut jo olen retken,

Ala Suomi elo uus!”

Mutta Suomi nukkui vaan,

Uutta aikaa vartoissaan.

”Hengen ääni soi vaan kerran:

Jok’ ei kuule, kuolkohon!”

Suomi havahtui sen verran,

Että sanat kuullut on:

Kylkens sitten käänsi vaan,

Uutta aikaa vartoissaan.

Lähde: Kramsu, Kaarlo 1887: Runoelmia. Werner Söderström, Porvoo.