Heikki parka.

Kirjoittanut Heinrich Heine


I.
Nyt Antti ja Reeta tanssailee
Ja riemunsa kuohuu kuin koski,
Mut ääneti Heikki vaan katselee
Ja kalman on kalpea poski.
Antti ja Reeta nyt pitävät häitä
Ja vaatteet on komeat heillä;
Mut Heikki vaan järsivi sormensa päitä
Ja arkivaatteet on yllä.
Heit’ Heikki katsovi surkeissaan
Ja miettivi mielessänsä:
”Jos mieltä nyt ois’ vähemp’ hiukankaan,
Vois’ päättää jo elämänsä.”
II.
”Mun suru särkee sydäntäin,
On rinta rikkehissä,
Mä tuonne kuljen, tänne käyn
Ei apua oo missään.”
”Ma aijoin ajaa Reetan luo,
Sielt’ ehkä avun saapi,
Mut ensi katseellaan jo tuo
Mun kauas karkoittaapi.”
”Mä vuoren laille kiipeän
Pois ihmisien luota,
Mä siellä seison yksinän
Ja vettä silmät vuotaa.”
III.
Ja Heikki parka harhailee
Kalpeena sivu hiljakseen,
Ja kansa häntä kummissaan
Kadulla kääntyy katsomaan.
Toisilleen tytöt sipattaa:
”Tuo tulee varmaan haudastaan?”
– El niin oo Immyt ihana,
Hän sinne vast’ on menossa.
Hält’ aarre paras vietihin,
Lie hauta koti haluisin,
Hän sinne siksi käydä voi,
Kun Herran tulokellot soi.

Heine (A–o).


Lähde: Savo 12.11.1889.