En sure kansan elämää

En sure kansan elämää Kirjoittanut Eino Leino

En sure! Kansa kärsikään,

se outoa ei liene!

En sure kansan elämää,

vaikk’ ei se iloon viene.

Muut kärsinynnä ompi myös,

siis kärsi, kansa, vuota,

ja menköön tyhjiin toimes, työs

sa luojahasi luota.

Myös pettyköhön toive sen

ja rauetkohon usko.

Jo sammu, valo päivyen,

jo haihdu, huomenrusko!

En huolis tuosta! Käynyt on

niin kansoillekin muille,

siis kärsi, kansa onneton –

ja huokaa honkapuille!

Vaan kuoloasi suren ain’,

kun kuolet taivasalla,

vain kuiske kuusten huojuvain

sen kertoo huminalla.

Sun kuoloasi suren ma,

kun kuolet mieron tiellä,

on päälläs taivas tuikkiva

ja allas hanki siellä.

Muut kansat kuoli taistohon,

kun puunti tannermulta,

kun nousi ilmat raivohon

ja säilät säihki tulta.

Mun kansain kuolee korpehen,

kuin teiri alle ansan –

eloa kansan sure en,

vaan suren kuoloansa.

Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.