Barcarola

Barcarola Kirjoittanut Kaarlo Sarkia

On maassa routaa.

     pian sataa lunta.

Joku pois mua soutaa

     – tämä on kuin unta –

minut merelle noutaa.

     Putos punainen ilta.

Päin soudamme merta,

     ja tulta ja verta

on ruskon silta.

     – Surin, riemuitsin kerta –

– Kuka »kuolema» huusi? –

     Ilo silmissäs lymyy

ja nauraa suusi:

     Elo kuololle hymyy,

kevät syksylle uusi.

     Yltympäri kulta.

maa musta jää taaksi.

     jää ainiaaksi.

Olen palavaa tulta.

     Ui merelle haaksi.

Kylä jäädä joutaa,

     olen väsynyt kyliin.

Pois saat minut soutaa

     meren keinuvan syliin,

et takaisin noutaa.

     En murehtia saata,

on tuulien tie mun.

     Ilot mullan voi laata,

saan laineitten riemun,

     en ikävöi maata.

Vedet, hyrskähdelkää!

     Meren, taivaan pariin!

Päin suurta selkää!

     Jos törmäämme kariin,

hukun kanssas, en pelkää.

Lähde: Sarkia, Kaarlo 1936: Unen kaivo: runoja. WSOY, Porvoo.