Aulanko. Wenäläiset.

Aulanko. Kuwaansa katselia.

Aulanko Wenäläiset. Kirjoittanut anonyymi

Aulanko. Jäljillä.

Aulanko.

Wenäläiset.

Helmikuussa w. 1496 tuliwat Wenäläiset. Heidän tiensä suitsi koko matkan, sillä he polttiwat mitä eteen tuli ja tappoiwat mitä eläwää oli.

Emme woi tätä kuwata selkeämmin kuin riimikronikan sanoilla:

"Mikä nyt auttoikaikki pidetty huoli?

Autiona oli Karjala, Sawo ja Hämeestä puoli.

Niistä ei kuulunut yhtä ihmis.sanaa;

Eik' ollut koiraa, kukko ei kanaa."

Itse Hämeenlinna kuitenkin pääsi. Wiholliset kyllä pyöriwät sen ympärillä, waan näkiwät sen olewan waroillaan, ja siis mahdottomaksi talwi-sydännä sitä ottaa, kun heiltä puuttui ne kalut, jotka piiritytseen oliwat tarpeelliset.

Mutta he häwittiwät maata ylisten ympäri ja ryöstiwät muun seassa Hattulan kirkon.

Mauno Kalpanen oli tullut, niinkuin tiedämme, sanaa tuomaan: hän olisi nyt mielellään jäänyt Hämeenlinnaan, puolustus-wäen kanssa wastustamaan wihollisia. Tämä linna oli hanen mielestänsä ainoa paikka, waikka huonokiu, jossa wastusta woitaisiin tehdä. Mutta linna-herra katsoi wäki-lukunsa aiwan wähäiseksi, jotta lisää oli Turusta hakeminen, erittäin kuin tietoja oli saatu, että sinne oli Ruotsista tullut suuri joukko, ja sen johdattajana itse Sten Sture, Ruotsin ja Suomen sen aikainen hallitsia.

Oli siis kysymys, kuka piti lähetettämän wähästä joutosta Turkuun. Tästä neuwoteltaessa lausui se ritari, jonka näimme kiistassa Maunon kanssa, ja jonka nimi oli Iwar Klaunpoika Leijo, että se hiihtäjä, jota oli sanaa tuonut Sawosta,oli sowelias Turkuun menemään, koska hän oli Turun puolesta kotoisin ja pispa Maunon miehiä. Ainakin saisi hän pispan kautta kehoitetuksi niitä, joilla walta oli, tekemään tässä asiassa parastansa.

Tama neuwo kelpasi, ja Mauno sai käskyn lähteä matkalle, jos hänen mielensä teki eli ei.

Hän puhutteli sitä ennen Elinaa ja käski hänen pysymään linnassa eitä millään ehdolla fieltä lähtcä. Hän ei uskonut ritarista mitään hywää, waikk'ei hän sitä tuntenut edes sen wertaa kuin lukia sen jo tuntee.

Mauno oli tosin nuori, mutta hän oli awomielinen sotia, jolle ritarin käytös heti näkyi oudolta, ja jota se käytös myös pisti, niinkuin jo olemme nähneet. Hänen päähänsä oli tullut se aatos, etta ritarilla oli pahat wehkeet mielessä, ja hän olis tarjonut itsensä neiton suojeliaksi, waan ei tässä nyt auttanut erityisistä tunteista huolta pitää, kun hänellä oli käsky mennä hakemaan apua kaiktkien waaraan. Sen ohessa toiwoi hän linnan woiwan seisoa wihollisia wastaan kumminkin muutaman ajan, jona hän luultawasti ennättäisi takasin apu-wäellä.

Waitta Mauno pelkäsi ritarin toimittaneen hanen pois Elinaa suojelemasta, oli hän kuitenkin mielessänsä turwallisempi, kun hän oli saanut neiton lupaamaan jäädä linnaan, ja hän myös tiesi Matin pysywän aina neiton luona.

Hän meni nyt matkaansa, ja pian sen jälleen tuli wielä muutamia miehiä Hämeenlinnaan niistä, jotka oliwat joutuneet Wenäläisten käsiin Sawossa, waan päässeet karkuun heidän käsistänsä. Niiden päämies oli eräs siihen aikaan mainio mies, nimellä Knuutti Kaarleupoika.

Kohta heidän peräänsä tuli myös Wenäläiset, sillä tawalla kun jo sanoimme.

Nähtyänsä mahdottomaksi saada linnaa, jättiwät he sen ympärille wartio-wäen ja tekiwät retkeänsä kauwemmaksi länteen. Heidän sanotaan sillä retkellänsä olleen kaksi päiwän matkaa Turusta.

Koko tällä matkälla ei heitä kohdannut yksikään wastus, ei yksikään käsiwarsi nosnut heitä wastaan, ei yksikään mies ollut heidän keihäänsä edessä.

Se olisi heidän mielestänsä ollut hupaista sota-retkeä ellei hanki olisi ollut niin sywä ja pakkanen niin kowa. Muuta haittaa ei heillä ollut nimeksikään.

Kun he näin kulkiwat länteä kohden, käwi heidän etu-joukkonsa, joka oli tatarilaista hewoiswäkeä. jonkun matkan heidän edellänsä. He lauloiwat sota-wirsiänsä ja oliwat aina ensimäisiä ryöstössä ja murhassa

Yhtäkkiä säikähti tämä joukko. Mies, joka etu-päässä ratsasti, horjahti maahan hewosensa selästä ja waipui lumeen, Lyhyt keihäs istui hänen kyljessänsä. Se oli lentänyt ikään kuin taiwaasta, sillä wihollisia ei näkynyt missään. Metsä oli tiheä molemmin puolin tietä, ja siellä sywässä hangessa ei kukaan saattanut olla kulkemassa.

Heidän kummastellessansa ja asiaa näin arwellessa, singahti wielä toinen keihäs heidän joukkoonsa, ja kolmas. Ne tuliwat metsästä, se oli warma asia.

Nyt ei ollut enää aika arwella, päätä käännellä. Miehet oliwat tottuneet kulkemaan näitä Suomeu teitä aiwan ilman waaratta, joten se nyt ensimäisessä hahmossansa heitä kowin peljästytti.

He eiwät joutuneet korjaamaan kaatuneita toweriansakkaan, waan käänsiwät paikalla hewosensa takasi-päin ja riensiwät pää-joukkoon ilmoittamaan tätä.

Mutta wielä heidän mennessänsä lensi yksi ja toinen wasama heidän joukkoonsa, waikkei nytkään heidän perässänsä keitään näkynyt.

Lieneekö ratsastajia kulkenut metsässä heidän rinnallansa. Waan mitä ratsastajia ne olis, jotka sywässä lumi hangessa niin pääsisi kulkemaan. Oliko kaikki Suomen noidat, lumojat ja haltiat kokountuneet näin miesten puuttees, heitä ahdistamaan. Wai oliko se itse Knuutti Posse. jonka sanottiin ilmassa öisillä lentäneen Turkuun, pispa Maunon kanssa kestustelemaan isänmaan suojeluksesta. Kenties oli se nyt paluumatkalla sieltä ja pudisteli pussistansa miehiä pitkin metsää Weäläisiä wahingoittamaan.

Tätä miettiwät nämät ratsastajat, kun he kauhistuksella riensiwät pää-joukkoon.

Siellä nousi myös tästä ilmoituksesta kohina ja pauhu. Ei kuitenkaan luultu Knuutin pussi-wäen olewan liitteellä, eikä noitaen eli haltiain, waan oikean sota-joukon, joka arwattawasti teki tuloa heitä wastaan Turusta. Epäilemättä oli nämät heitto-keihäät tulleet sen wäestön etu-joukosta, jota tietysti kulki metsiä myöden suksilla.

Tämä wiimeinen asia oli oikein arwattu, waan ei ensimäinen, sillä pää-joukko ei ollut wielä lähtenynnä Turusta, waikka siellä jo sanottiin olewan koossa 40 tuh. miestä.

Mutta wähäinen luku Satakunnan suksimiehiä pispa Mauno Särkilahden palkkaamia, ja niiden johdattajana Mauno Kalpanen, oli lähtenyt edellä. Wenäläisille haittaa tekemään.

Pian ne ehtiwät pää-joukon kohdalle ja sama peli wasamoilla ja heitto-keihäillä alkoi taas, kuin etu-joukon kanssa. Wenäläisillä ei ollut suksiwäkeä. Heidän ei auttanut mitään, kuin ei jalkawäki eikä myös hewois-wäki pääsnyt hangessa kulkemaan. Se oli heidän onnensa, että näitä Satakunnan suksi-miehiä oli niin wähän, sillä Wenäläiset olisiwat olleet pääsemättömissä.

Näillä hiihtomiehillä oli aina metsä ja puut suojana, jos wiholliset kuinka hywänsä olisiwat ampuneet. Ja kun Wenäläiset samalla pelkäsiwät suuremman wäen tuloa, eiwätkä myös näiden lukua tienneet, niin koko heidän joukkonsa näki wälttämättömäksi lähteä paluu-matkalle.

Näin tultiin Hämeen-linnan seuduille ja koottiin täältäkin kaikki wäki ja lähdettiin saaliin ja wankien s. t. s. kiini otettuin ja rääkättyin asujanten kanssa matkalle Wenäjää kohden.

Se on tästä, cuin riimikronika puhuu ne sanat, jotka ylempänä jo matkasimme.

Mauno Kalpanen, joka hiihtäjäinsä kanssa oli taajaan kulkenut Wenäläisten takana ja rinnalla, pääsi nyt Hämeen-linnaan hänkin. Hän toiwoi siellä saawansa kohdata Elinan, mutta Elina, ritari ja Matti oliwat pois.

(Jatketaan).

Lähde: Hämäläinen 27.11.1863