Ateenalaisten laulu (1933)

Ateenalaisten laulu.
Suomen kadettikoulun kunniamarssi.
Kirjoittanut Viktor Rydberg
Säveltänyt Jean Sibelius. Suomentanut Yrjö Veijola (Weilin).


Hitaisen marssin tapaan.

Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä urhona kaadut,
Taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin.
Hehkuvin mielin puoltaan nouse syntymämaatas,
Riemuiten lastesi vuoks uhriksi henkesi suo!
Eespäin voittohon siis, te sankarit vahvat ja nuoret!
Väistymys mielestä pois! Pelvosta tunnetta ei.
Joukon maine mustuvi aina, kun vimmassa taiston
Nuorien eessä sä vaan vanhuksen kuolevan näät.
Nuorukaiselle kuolla kuuluu, kun hällä vielä
kutrissa tuoksuavat nuorteat kukkaset on.
Naisista kaunis, miehistä rohkea aina hän olkoon,
Taistossa kaatuen hän kaunis on kuolossa myös.


Lähde: Suomen sotilaan lauluja. 1933. Neljäs painos. Koonnut Sotilaspoika. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.