Alku, jatko ja loppu

Alku, jatko ja loppu.

Kirjoittanut anonyymi


Me surujamme vaan turhaan valitamme
Miks’ meilt’ ei kysytä jos sitä haluamme.
Ei! Tähän ilmaan putoamme kuni puusta
Tai niinkuin ammuttuna tykin suusta.
Ja pappi se lukunsa meille lukee;
Ja äiti meidät lapsen myssyyn pukee.
Meille syötetään puurot sekä vellit,
Kapaloidaan niinkuin karamellit.
Niin kasvamme ja saamme paltaan päärmeet.
Ja ryömimme kuin pienet kalkokäärmeet.
Jo seisomme, ja suuriks tultuamme
Mehän toivomme jo parran leukahamme.
Pois rientää lapsuusaika armahainen
Ja versoo kukoistava nuorukainen,
Nyt luetaan ja ollaan oppineita,
Ja kulutetaan paljon jalkineita.
Sitte sitä lemmitään, vaan paljon ennen häitä
Me saamme peruukin tai oomme kaljupäitä.
Toimi, virka, eipä viivy tuokaan
Palkka, joka tuskin riittää ruokaan,
Kun alastonna käyskellä ei saata,
Niin räätälin sen täytyy puku taata.
Jo saadaan omakulta aikaa voittain,
Kun rakastettu on jo tusinoittain.
Nyt naidaan. Silloin luullaan ylimalkaan
Jo onnen saavutetun, mutt’ nyt se melske alkaa.
Siin lapsen itkut, kehtolaulut kuullaan.
Ja appi pahuus; jota rikkaaks’ luullaan
Men konkurssiin. Ja sitte tehdään lainaa.
Jo leipähuolet parran harmaaks’ painaa.
Näin ollaan vanhuuteen jo vihdoin päästy
Mutt’ pettymykset ei ne meiltä säästy,
Jos tulot parantuiskin taas on syytä surra,
Kun hampail’ ei oo enään millä purra.
Nyt lapsuusaikaan muistot syventyvät,
Kun partaa ollut ei mutt’ hampaat hyvät.
Ei enään viina eikä sauna auta
Vaan aukee aukeemistaan syvä hauta.
Me aattelemme raapein korvallista
Miks elämä näin onkaan surullista,
Ja summa kaikesta, niin saamme työtä
On ollut pelkkää vaivaa sekä työtä.
Me kuolemme, taas turhaan valitamme
Eik’ edes kysytä me josko haluamme.
Ei! Kaikkein vähemmän kun sitä luullaan
Pois maailmast’ lähtökäsky kuullaan.
Ja silloin selittää jo hyvin jaksaa
Miks tämä maailma niin vähän maksaa.

–rinta.


Lähde: Työmies 7.5.1904.