Ajan laulu

Ajan laulu. Kirjoittanut Eero Eerola

Jyskää, jyskää,

korpi jo ryskää,

kantoja kaatuu,

vanha ja laho se nyt

maahan jo maatuu,

katkeepi sitehet

maa-emon armaan,

saa mielipitehet

valkeammat varmaan,

vuossata-kahlehet

raskahat putoo,

uus’ aika uusia

arvoja kutoo,

tukipohjan vankan

jo maamiesi tapaa,

vuossata-orja

jo nousee, on vapaa!

---

Me nuosemme valtiat mullan ja maan,

koko korpi se ompi nyt myötä,

me tahdomme päästä jo päivää päin,

ajan uhmata utuista yötä!

Työn virren me tahdomme virittää

ja laulella laulua mullan

ja pellon ja niityn ja metsän ja veen

ja päällämme päivyen kullan.

Me tahdomme laulaa laajaksi niin

joka korvenkyntäjän rinnan,

sen surut me tahdomme sulattaa,

sen arvata elämän hinnan.

Oi, nähkätte, nähkätte, kaunis se on

tämä maa, kun se kukkia kantaa,

kun pellot ne laajoina lainehtii

ja sen kultaisen sadon antaa.

Oi, kuulkatte, kuulkatte, lämmin se on

se soitto, mi pirteissä helää,

siell’ askare inehmon autuas on,

elon onni siell’ ehjänä elää.

Ja kuulkatte sitten te sointuja maan,

kun kyntäjän askelen alta

se luonnon voimana vakuuttaa:

maan suurin on mahti ja valta.

---

Joutukaa, joutukaa,

voimia tuokaa,

maa-emon kulmille

kukkia luokaa!

Suuri hän ompi

ja kaunis ja ylväs,

elon kaiken ehto,

sen voima ja pylväs.

Maa, olet mahtaja

aatteen ja aineen,

maa, olet kostaja

kunnon ja maineen,

maa, olet nostaja

vapauden laineen!

Maamiesi, maamiesi,

sulle se kaikaa

ajan laulu ankara:

Nouse, jo nouse,

uutta luo aikaa!

Lähde: Eerola, Eero 1913: Peltojen päivä: runoja. K. J. Gummerus O.y., Jyväskylä.