Aamun kuoro
Aamun kuoro. Kirjoittanut Saima Harmaja |
- On liian kirkas tämä aamu mainen,
- kun aallon alta taivas hymyää,
- ja järven pilviloiste jumalainen
- kuin onnen kipu sydämeeni jää.
- Ylitse valoon vihertyvän tienoon
- unohtuu tuuli kielontuoksuun vienoon,
- ja nuoren koivun ritvat raukeat
- kuin ihanuuden painoon vaipuvat.
- Ylt’ympäri soi laulu alta sinen,
- niin riemunhelkkyvä, niin ihmeellinen,
- niin kullankirkas, että hurmaa mun
- se, tuhannesti samoin hurmatun.
- Mut sanat uudet löysi säveleihin
- jo peippo, loppumatta kummunneihin,
- ja laulaa värähdellen: muita en
- ma rakasta kuin sua, suloinen!
- Ja kohta kaikki linnut yhtyy mukaan.
- Myös rastas, herkemmin kuin niistä kukaan
- virittää huilunhellän säveleen,
- ja itse unohtuu sen syvyyteen.
- Vaan hiljenee jo koko metsän kuoro
- ja kaikki lehvät onneen havahtuu,
- kun kaukaa kuuluu ‘kukkuu’ kultasuu,
- ja suuren laulajan on tullut vuoro.
- Nyt yksinlauluansa heleää
- niin lakkaamatta käki kukkuu, kukkuu,
- sen kultaan että tajuntani hukkuu
- ja koko luonto ihmetykseen jää.
- Mut kaikkein nuorin peippo aariaansa
- jo tulisesti puhkee, uusimpaansa,
- ja sanat vastaluodut laulaa noin:
- Sua yksin rakastan! Sua jumaloin!
Lähde: Harmaja, Saima 1935: Sateen jälkeen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.