Veikolle.

Kirjoittanut Simeon Hirvonen


Ois murheluola maailma,
Jos tääll’ ei olis veikkoja
Ja heidän ystävyyttä.
Mut Luoja kun loi ihmisen,
Soi hälle myöskin tuntehen,
Mi kaipaa veljeyttä.
Tää tunne hellä, taivainen,
On tuttu, jokapäiväinen
Viel’ nytkin rinnassamme.
Se vielä veikot yhdistää
Ja veljeyden herättää
Elohon povissamme
Se sama tunne meidätki
Kaks kansalaista yhdisti
Juur’ aivan tietämättä.
Ken uskoa ois voinunna,
Ett’ ennen tuntematonna
Voi lyödä veljen kättä.
Tää seikka riemutuntehen
Sai sydämmeeni suloisen,
Kuin tulit veljyeksi.
Kun Suomen oomme poikia,
Me tarvitsemme voimia,
Nyt maamme kunniaksi.
Kun puolueilla riita on
Ja kielikiista verraton,
Niin veikko vaikutamme
Ett’ kielt kaunis kansamme
Viel’ eläisi ja poikamme
Sais kantaa lippuamme.
En siltä suomikiihkoa
Sun sydämmeesi istuta,
En muihin vihamieltä;
Vaan lausun tässä toivoni
Kun olet kallis veikkoni,
Niin suosi Suomenkieltä!
Se köyhä kansa kunnian
Silt’ antaa sulle korkian,
Kun pidät tämän puolta,
Kun omaisuutta kalleinta
Sä koet aina suojella –
Et anna kielen kuolta.
Sen kansan lapset kukkasen
Myös vievät vihdoin huoaten
Sun hautakummullesi.
He muistos sitte kätkevät
Ja kansan miesnä kiittävät
Sinua lapsillesi.
En saata sua unhottaa
Niin kauan kun mun kielen saa
Sun nimes lausutuksi
Me vaikutamme yhtä vaan,
Sit’ että kieli syntymaan
Et tulis poljetuksi.

[Simeon] – [Hir]v[one]n –


Lähde: Tapio 11.7.1874.