Toden kuje.

Kirjoittanut Kössi Kaatra


Sai Tosi valhenaamarin
ja paholaisen puvun
ja kulki kaunokatsehin
nyt eessä ihmissuvun,
hän kulki valtateitä vaan
ja astui lailla kuninkaan.
Ja kansajoukot kaikkineen
ja maat ja valtakunnat
nyt saapui »Herran-miehineen»
ja heitä seuras nunnat
ja maassa polvin kumartuin
ne kuuli Totta ihastuin.
Se toivat hälle uhrejaan
ja suitsuttivat tulta
ja kukin kantoi kalleintaan,
ja halpaa oli kulta;
ja kansajoukot kautta maan,
ne näin nyt yhtyi laulamaan:
»Oi, kuule meitä kuningas:
sä älä meitä heitä.
Me täytämme sun tahtoas,
kun et sä hyljää meitä!
Ja aina, aina, aina, oi,
ylistysvirret sulle soi!»
Ja joukko jatkoi juhliaan.
Mut kuinka viimein kävi?
Myös Valhe-herra matkallaan
jo juhlaan ennättävi,
hän katselee ja kuuntelee
ja joukkohon näin haastelee:
»Voi teitä hullut, houkkiot,
voi teitä villityitä,
kun ette nää te tuhkimot,
ett’ ootte petetyltä:
se, jolle juhla tää nyt on,
on Tosi-herra arvoton!»
Ja kansa kaikki kauhistuu
ja julmistuu ja suuttuu.
Ja kansa huutaa: »Täss’ on puu,
mut Tosi siitä puuttuu:
hän hirtetään ja poltetaan,
ja kuolinvirsi veisataan!»
Näin Valhe valtakuntineen
sen tuomionsa sääsi.
Mut Tosi valhe-verhoineen
myös pakohon jo pääsi
ja juoksi, kääntyi korpehen
ja on myös siellä eellehen.


Lähde: Lindström, Kössi 1904: Elämästä: runoja. Tampere.