Suokoon taivas nousuvuoden!

Suokoon taivas nousuvuoden!

Kirjoittanut Alpo Noponen


Ei unhottaa voi synnyinmaata
Mies vakaa vuotta alkaissa,
Ei rukouksistansa saata
Pois sulkea sen onnea;
Siis nouskoot puhtaat suitsutukset
Nyt alttareilta sydänten,
Ja kuulkoon Suomen huokaukset
Hän, kansain Isä ylhäinen!
Vaan liikaa älkää toivotelko,
Sen verran vain kuin kohtuus on:
Kun mielistämme poistuis pelko
Ja epäröintä ponneton;
Kun vainiolt’ ei koura kadon,
Ei rae, halla viljaa veis,
Vaan, kantain kaunihimman sadon,
Se päivän alla aaltoileis;
Ei pettäis pelto kyntömiestä,
Vaan mitan kukkuralleen lois,
Ei hartioille pantais iestä
Sen raskaampaa kuin kantaa vois;
Kun valtikkaa vain hoitais armo,
Ja totuus ohjat pitää sais,
Ja miehiemme vankka tarmo
Sumusta meidät johdattais;
Sais kansa ruhtinaalta hoivan,
Ois turva luja luottamus,
Ja epäluulon katkeroivan
Hajoittais raitis tuulahdus,
Ja palatsit ja linnat kuulla
Vois ääntä kansan pienoisen,
Vaikk’ emme liehu sydän suulla
Tai pöyhistele kerskuen;
Ja että kuva kalliin maamme
Vain eheämmäks kirkastuu,
Ja, vaikka vaiheet mitkä saamme,
Me seisomme kuin vankka puu,
Mi, taivuttuaan myrskyn tullen,
Taas latvan uljaan nostaltaa –
Niin, taivas nousuvuoden sullen
Nyt suokoon, armas kansa, maa!


Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.