Sielun kukat

Kirjoittanut Kaarlo Sarkia


Kuin verkossa kalat,
    kun kuumoitti koi,
pihan härmässä hohti
    sinun askeltes alat:
rivi kynnystä kohti
    – hämy illan sun toi toi –
jono toinen jo, voi,
    pois portille johti!
Vidin valkoinen huntu
    – tyly päivä sen heitti –
yli maan leviää,
    jalanjälkesi peitti.
Mut huultesi tuntu
    kuin suvinen sää,
kuin kasteinen seitti,
    yhä huuliini jää.
Nämä hellyyden päivät
    ja yöt, tämä syys
lumen alle ei vajoo.
    Kukat maan vilu hyys.
kukat sielun ne jäivät,
    ei kuihdu, ei hajoo –
sinun hymyilyys
    ei menneisyys,
ei kuolema kajoo.


Lähde: Sarkia, Kaarlo 1943: Kohtalon vaaka: runoja. WSOY, Porvoo.