Savonmaalle.

Kirjoittanut E. J. Blom


Kuinma muistan muinosia,
Hetkiäni herttasia,
Iltoja iki suloja
Siellä sievässä kylässä,
Kallaveen kainalossa;
Kohta sielu siipiansä
Levittäpi pyhä lintu,
Niinkuin kokko kohottaakse
Yli järvien yheksän
Maihen puolen kymmenettä,
Tullaksensa tuttavainsa
Luokse, Luonnon ja Perehen.
Ei ne eksy mielestäni
Eikä muistista murene
Savon vuoret, Savon saaret,
Kotimaani mainittavat
Seu’ut ihmehen ihanat.
Vieläpä vihertelevät
Niinkuin ennen eissäni
Kaikki syntymä siani
Maat matalat, mäet yläiset,
Lehot, laaksot lempehimmät,
Koivu kylkiset vaarat,
Pujon ukko, pilvi harja,
Vesa-rinta Vannun-vuori,
Sekä Uuhimäen sileät,
Kallaveen kahteliat.
Vielä siellä silmäelen
Ääret allani avarat,
Kuinka järvet kuumottavat
Saan saarien välissä,
Lahet, salmet, lammit kaikki
Illan paisteessa palavat
Sylissänsä sulo taivas.
Vielä kuulen Kuikan äänen,
Valko-rinnan valitukset,
Vielä virret vene-miesten,
Airon kolkkaissa kohovan,
Jumalalle julkiselle
Yli rauhan rannikoinsa,
Tyynen ehtonsa eestä.
Kaikki soivat sieluhuni
Savon maamme moninaiset,
Lukemattomat lumoukset;
Koko luonto korvihini
Kutsumuksen kuiskuttapi,
Sinne toivoni sitopi,
Sinne hartahan haluni
Halun muita hartahamman. –
Mut jos kuulen kulta äänen,
Savomme sorian kielen
Miesten huulilta mehuvan
Taikka naisten nauravaisten
Kirkas-silmien kiasta;
Siiloin vasta syämmeni
Lämpiäpi, leviäpi,
Riemu rintahaan kohopi
Harvoin saavuista sanoista,
Etelähän eksyneistä.
Kussa heijät kuulenenki,
Vaiko teällä, vaiko siellä,
Ovat aina omaiseni,
Serkut sieluni suloiset.
Kieli mielen kihloapi
Maamme kansa morsiamen
Köyhän kyllä, vaan ihanan.
Mutta jospa mustikkata
Makiampi mansikkani
Oliski oma koloni,
Savon rahvas rakkahampi,
Eihän tuosta tuonnemmaiset
Toki suuttune toverit,
Yhen emon ystäväiset.
Siismä tuonne siirtaitsen,
Riennän kohti Kuopiota
Kielelläni, mielelläni
Veli-liittoja likemmin,
Kupehelle kultasien,
Lämmin rintaisten lähelle.

– kk – [E. J. Blom]].


Lähde: Saima 3.4.1845.