Satanen muistelmia Pohjanmaalta: 13. Miten kolmen rouvan kävi

12. Eriskummallinen mäen-lasku 13. Miten kolmen rouvan kävi.
Satanen muistelmia Pohjanmaalta
Kirjoittanut Sara Wacklin
14. ”Herra-Jumala pitää hulluista huolta”


Eräänä kesäpäivänä läksi kolme kaupungin etevimpää rouvaa Laanilaan tervehtimään tuomari Polvianderin rouvaa. He olivat puetetut juhlapukuunsa ja hienoimpiin koristuksiinsa.

Erkkolan talosta tahtoivat päästä virran yli vastapäiseen tuomarin hoviin. Mutta vaan yksi venhe oli kotona ja sekin pieni. Myöskin väki oli poissa paitsi pieni tyttö, joka hoiti vielä pienempiä siskojansa. Mutta se lupasi kyllä soutaa rouvat yli ja sanoi jo ennenkin vieraita soutaneensa Laanilaan.

Rouvat istuivat venheesen, tyttö lykkäsi sen vesille, otti airot ja rupesi soutamaan, mutta virta oli nyt tavallista väkevämpi, sillä vesi oli kohonnut.

Tyttö souti soutamistaan, rouvat nuuskasivat ja tarinoivat, eivätkä mitään vaaraa huomanneet ennenkuin virta, väkevämpi kuin soutaja, oli kääntänyt venheen koskenniskan putousta kohden. Kohinan kuullessansa rouvat vasta älysivät vaaran ja rupesivat täyttä kurkkua huutamaan. Tyttö teki samoin ja heitti vielä peljästyksissä airotkin.

Mutta vaara kasvoi joka silmänräpäys. Yksi rouvista riisui myssynsä, jota hätälippuna ilmassa liehutti rannoilla juoksevalle kansalle merkiksi. Kaikki tahtoivat auttaa, mutta venheitä ei ollut saatavana, niin että kaikki, juoksivat neuvottomina venheen yhä lähestyessä koskea. Onnettomat heittivät jo kaiken pelastuksen toivon eivätkä hengen hädässä mitään muuta voineet tehdä kuin huutaa.

Ihan lähellä koskea rouvista yksi pyörtyi. Samassa töytäsi venhe kiveä vastaan, niin että toinen rouvista loiskahti veteen. Mutta kaikkein ihmeeksi ei hän uponnut, sillä monet tärkkihameet kannattivat häntä veden päällä, ja niin hänen onnistui kiivetä kivelle, johon venhe oli tölmähtänyt. Kurjan näkösenä vaikka paitsi vaaratta istui hän nyt siinä, mutta korea ja kallis pitsimyssy meni teitänsä.

Onnellisin oli se, joka vaarasta tietämättä makasi menehtyneenä venheen pohjassa. Kolmas rouva ja tyttö olivat polvillaan ja kädet ristissä antauneet välttämättömän kovan kohtalonsa haltuun.

Mutta saamasta nyhjäyksesta kääntyi venhe oikeaan väylään ja kaikkein ihmeeksi ja iloksi sujusi se ihan sievisti alas Koskenniskalta ja sitten sen vauhti vähentyi.

Koskenniskan ja ison kosken välillä on tyynempi vesi. Siinä rannalla on aina venheitä. Sieltä kiiruhdettiin heti avuksi. Rouva-poloisten ilon ja kiitollisuuden pelastuksestansa voi jokainen hyvin käsittää. Maalle päästyänsä virkosi pyörtynytkin pian. Sitte noudettiin se rouva, joka vaakalastin tavalla tuli veteen viskatuksi. Muutaman päivän kuluttua, joina rouvat säikähdyksestä jaksoivat pahoin, oli heillä vaan täyttymättömän käyntinsä muisto jäljellä.