Puolukkamailla.

Kirjoittanut Immi Hellén


Metsikkö puoloja punanaan,
kutsuvat poimijoita.
Missä on ystävät marjamaan?
Tuolla jo tulevi noita.
Tulevat tuulena lennättäin
Mattilan Mikko ja Miina,
aivanpa ensinnä ennättäin
Suopellon Sampo ja Siina.
On siinä ripsettä, rapsetta –
herttainen marjamaamme!
Pienien jalkojen kapsetta –
tuokkoset täyteen saamme!
Marjat on suuria, makeita,
tuskinpa maistella entää.
On kuni sataisi rakeita,
kun niitä tuokkohon lentää.
Metsä laulavi laulujaan,
aurinko kummuilla hiipii.
Ilosta hihkuen kilpojaan
terttuja lapset riipii.
Välillä evähät esihin,
maistuvi leipä ja maito.
Kelläs on, kelläs on ketterin
kuperkeikan taito?
Innolla työhön sitten taas,
vielä kun kukkura puuttuu,
Sampo se Siinan tuokkosen kaas.
Vaan kenpä leikistä suuttuu?
Orava oksalla kummeksii:
»Eikö ne lapset jo lakkaa?»
Veitikka täysihin tuokkosiin
kukkuraks käpyjä nakkaa.
Poimien, telmien täällä vois
viipyä yöhönkin saakka.
Mikko hän huutavi: »Lähtään pois,
mulla jo täysi on taakka!»
Tullessa paljon on juttua.
Hämärä tanhuat peittää. –
Parhainta puolukkahuttua
äiti jo illaksi keittää.
Miinalla kaksi on astiaa,
vaikka on pieni ja nuori.
Kotona toisen sitten saa
sokea ruotimuori.


Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.