Poika ja Jättiläinen

Poika ja Jättiläinen *).

Kirjoittanut Elias Lönnrot


Poika pieni pensikossa
Istu kesä-iltasella,
Lato siinä laulujansa,
Sovitteli soittojansa.
Lapsi laulo, kaaullansa,
Kukkasista kultasista,
Kaikin paikoin kasvavista
Kirjavana ketosilla;
Laulo vielä viisahasti
Kuin on marjoja metissä,
Mansikoita aho-mailla,
Alla vaarain vatukoita;
Mesimarjat mielestänsä
Olit muita makeammat.
Lapsen lauluja latovan
Kuuli vanha Vaaralainen,
Hinkalostaan Hiitolainen.
Vaikka oli vasta päässyt
Äsken murha-murkkinalta,
Lopettanut lounasensa,
Tahtoi taasenki tavata
Palan suuhunsa sulosen,
Vattan täyveksi tämänki. –
Niinpä aina ajan kunki
Osa onki pienemmillä
Tulla suuhun suurempien. –
Niin se vanha Vaaralainen
Hiien hirmu-heimolainen
Nousi vuoren notkelmosta,
Kammiostaan kauhiasta,
Astu yhen askeleensa,
Pääsi päälle viien virstan;
Astu toisen askeleensa
Virstan seihtemän sivuitse;
Astu kohta kolmannenki
Mite yheksän virstan;
Iski lasta päälakehen
Koski korvihin kovasti,
Hiuksihin hirmusesti,
Auko suunsa surma-työhön
Näytti ilkiät ikenet.
Poika puoli-kuollehena
Kysyi vaivanen, vapisten,
”Mikä ompi mielessäsi,
”Mitä vaan minusta tahot?”
Sitten vanku Vaaralainen,
Hirnu häjy Hiitolainen:
”Tahon vainen vaivoistasi,
”Paraan laulus’ palkkioksi,
”Suloisimman soitantosi,
”Antaa sulle avullisen
”Majan maha-laukusani.”
”Suuri kiitos kunniasta,
”Joka joutuupi minulle,
”Vaikka aivan ansiotta!
”Mutta lupaa mulle ensin
”Yksi ainoa anomus.”
”Olkoon luvattu lujasti,
Vanku vanha Vaaralainen.”
”Vanno’ varsin valallasi,
”Jotta luottaisin lujemmin.”
”Olkoon vannottu valalla,”
Vanku vanha Vaaralainen;
”Anna’ kuulla anomukses.”
”Sitä anon ainoasti,
”Ellös syöne ensinkähän
”Surma-suuhusi minua!”
Luuli kautta lupauksen,
Vaaralaisen vannottua,
Poika parka päässehensä
Vapahaksi vaarastansa.
Alko hypätä hyvästi,
Juosta varsin joutusasti
Kohti kulta-kotiansa,
Kuin se vanha Vaaralainen
Tarttu vasen kourallansa,
Iski lasta päälakehen.
Hirmu-käellä Hiitolainen,
Auko suunsa surma-työhön
Pahat paljasti ikenet.
”Jouvu’ julkinen Jumala,
”Häilähä tähän hätähän!
”Kun syö vaivanen valansa
”Minun surmaa surkiasti,
”Hirmusesti Hiitolainen.”
”Mitä hullu huuekselet?
”Mitä mökiset mukoma
”Ikenissäni itikka,
”Valittelet valastani?
”Syö se vielä valansakki
”Joka syöpi säälimättä
”Sinun niin kuin sirkan pennun.”


Lähde: Oulun Viikko-Sanomia 8.12.1832.