Pieni kirjeen pätkä

Pieni kirjeen pätkä.

Kirjoittanut Minna Canth


Pieni kirjeen pätkä. Talvi lähestyy pitkillä askeleilla. Lunta on sadellut aika aioin koko lailla, ehkä se taas sillä välin on sulanut näkymättömiin. Tätä nykyä kumminkin on meillä auttavainen reki-keli. Lunta ja reki-keliä ovatkin toivoneet sekä maalaiset että kaupunkilaiset ynnä matkustavaiset ja ylipäätään kaikki ihmiset, sillä ketäpä miellyttäisi syksyiset roska-ilmat ja synkät, pimeät illat? Laivat kulkivat vielä tämän viikon kuluessa Jyväsjärven puoleksi vapailla aalloilla kuljettaen tavarata Lahdesta Jyväskylään ja Jyväskylästä Lahteen. ”Lahtis” laiva jo kuitenki nauttinee rauhassa talvi-lepoansa.

Porthanin muisto-juhlaa viettivät seminarin oppilaat vanhan tavan mukaan viime Tiistai iltana seminarin juhla-salissa. Siellä esiteltiin pieni näytelmä, laulua, soitantoa sekä lausuntoa. Huone oli ääriään myöten täynnä väkeä.

”Keski Suomen” tulevaisuus näyttää valkenevan. ”Uusi Suometar” jo kertoi sen ensi vuoden alusta ilmaantuvan Morgonbladin kokoisena ja tunnetun suomalaisen kirjailijan K. J. Gummerus’en toimittamana, ja Keski-Suomi ei voi muuta kun myöntää tuon uutisen todeksi. Jopa on viikkoja muutamia siitä, kun vanhempansa kuiskasivat tuon tärkeän sanoman Keski-Suomen korvaan, mutta haastoivat häntä samalla siitä kenellekään vielä virkkamasta. Ja, miten hyvä lapsi ainaki, oli Keski-Suomi vanhempainsa käskylle kuuliainen, ehkä kylläkin kutkutti kielen päätä ja mielellään olisi tuosta uutisestaan kuiskuttanut ystäviensä korviin. Vaan mikä oli nyt kuuliaisuutensa palkka? Ei muu kun että koko maailma jo tietää uutisen ja Keski-Suomelle ei ollutkaan suotu sitä iloa että olisi ensimäisenä saanut siitä kertoa. Niin se käy tässä makiassa maailmassa!

Varkaita kuuluu yhä liikkuvan Kotilahden puolella. Niinpä olivat toissa sunnuntainaki menneet erään torpan aittaan, josta veivät vaatteet ynnä kuudetta sataa markkaa rahaa. Tietääksemme ei niistäkään pahantekiöistä vielä ole mitään tietoja saatu.

Kaupungissamme on terveyden tila ollut tätä nykyä jokseenki hyvä. Muita erinäisiä tauteja ei ole liikkunut, paitsi yskää ja rintatautia, sekä vähin helpompata kuumetautia.

Sen pituinen se.

Wilja.


Lähde: Keski-Suomi 13.11.1875.