Peipponen (Oker-Blom)

Peipponen.

Kirjoittanut Max Oker-Blom


Ken koivunlatvassa
noin laulaa lirittää?
Kaks’ pientä peipposta
ne virren virittää.
Ne lepää hetkisen,
on niillä sunnuntai,
kun pesä yhteinen
vastikään valmiiks’ sai.
Niin soman somana
se kiikkuu oksallaan,
niin ihka omana,
siks’ siitä riemuitaan.
Ja naavat, jäkälät
sen päältä kaunistaa,
vaan patjat pehmeät
on äidin untuvaa.
Soi laulu riemuisin
sen kunniaksi siis,
ja pian munaakin
on siinä sievää viis’.
Saa pojat kuoresta,
kun emo hautoo vain.
Jo aivan nuoresta
ne laululahjan sai.
Vaan ruokaa tarvitaan
nyt pieniin nokkihin,
ja siksi hommissaan
on isä, äitikin.
Ne pyytää perhoja,
ne toukkiakin tuo.
Näin kesän herkkuja
ne pienillensä suo.
Ja lemmen pajatus
soi aamuin, illoinkin
ja vieno jokellus
kuin lasten ainakin.
Kun täyttää siipyet
ja pyrstö mittansa,
niin tahtoo pienoiset
jo niitä koitella.
Nyt horjuin, hoippuen
ens’ askel astutaan
ja emon kylkehen
niin usein turvataan.
Ja emo ohjaavi
ens’ arat askeleet,
ja isä valvovi
ens’ lentokoetteet.
Taas pesään pehmeään
kuin kehtoon nukkuu nuo,
kun kultasäteitään
jo ilta lehtoon luo.
Näin kodin onnekkaan
luo peippo pienilleen,
näin niille sulostain
ens’ aamutaipaleen.


Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.