Pääsiäisjuhlan säätämisestä

Pääsiäisjuhlan säätämisestä.
(6 luku Ilolaulussa Jesuksesta.)
Kirjoittanut Mattias Salamnius


Läsn’ oli juhla Juutalaisten,
Kuulu päivä pääsiäinen:
Käsky korkian Jumalan,
Kauvan aikaa jo alettu,
Säätty maalla muukalaisten
Edessä Egyptin herran,
Joka vaivais vaikiasti
Jalon joukkoa Jumalan
Orjuudella ankaralla;
Päivät tiiliä tekevät,
Yöllä korsia kokosit,
Ha’it varpuja varahin,
Hiljaan hietoa vetivät.
Viimein johdatti Jumala,
Poies vaivasta vapahti,
Otti orjahuonehesta
Käsivarrella kovalla,
Lähdetti meren läpitse;
Antoi voiman Aaronille,
Monet merkit Moosekselle,
Muille muistoksi pahoille,
Kuink’ on raskas Herran ruoska.
Hätä häälyypi käsissä,
Herran kourissa kuningas
Päästi kansan kiiruhusti,
Poies käskeepi paeta.
Kansa kaaressa meneepi,
Veden rantahan radissa,
Puolehen Meren Punaisen
Jalon neuvosta Jumalan.
Kurja kuuleepi kuningas
Meren estävän menosta;
Kohta kulkeepi perässä,
Näitä viskoen vihassa:
»Joko nyt joukko päästetähän,
Orjat onneksi pakenit?
Kukas muureja kutoopi,
Kuka vallit valmistaapi?»
Kohtapa joutuvat kokohon
Miehet miekasta parahat:
»Jällen tuokamme takaisin,
Orjat työhön ottakamme!»
Jopa joutuupi lähemmä,
Herran laumoa likeni,
Kansa parkuupi pakossa;
Mooses huokais hartahasti:
»Ei vara edespäin mennä,
Sia siirtyä sivulle;
Vesi väljä on edessä,
Kalliotkin kahden puolen,
Jäljessä vihaaja julma;
Miekka välkkyypi verinen,
Henki huokuupi hevoisten».
Kohta kuuluupi humina,
Puhui pilvestä Jumala:
»Mitä Mooses huokaelet,
Valitat niin vaikeasti?
Saata sauvasi vetelien,
Keppis aaltohon aseta!»
Saatti sauvansa vetehen,
Aaltohon kepin asetti:
Vesi vieryypi mäeksi,
Kallioksi kahden puolen,
Aalto pilvihin yleni,
Jätti pohjan paljahaksi.
Mooses mielellä hyvällä,
Aivan Aaroni ilossa,
Kansa kaikki riemuissansa
Menevät meren läpitse,
Kuivin jalvoin kulkenevat.
Kurja mieleltä kuningas
Läpi aaltojen ajaapi
Jalon joukkoa Jumalan,
Meneepi meren sisälle.
Vesi kaatui kahden puolen
Aivan yhtehen äkistä, –
Kuten seinät korkeammat,
Muljahtavat linnan muurit, –
Peittääpi pahojen parven.
Vaan sinä samana yönä,
Koska kansa ulvos kulki,
Juhla säätty on Jumalan,
Pääsiäinen päälle pantu:
Yksivuotisen karitsan
Käski kansansa Jumala
Tapettaa joka talossa,
Ukset viskoa verellä,
Pisoitella pihtipielet,
Oven päällisen punata:
Merkki Herran huonehissa,
Ett’ei surma sais sisälle,
Jolla löi Egyptin maata;
Antoi murhaajan mureta
Esikoiset kaikki tyynni,
Aina asti kuninkahasta,
Ett’ asti elä’imihin.
Huuto kuului huike’impi
Kansan kauhean seassa,
Vaan ei joukossa Jumalan
Pääse murhaaja majahan:
Ukset viskottu verellä,
Punaisella pihtipuolet,
Ruusunkarvalla karitsan.
Muistoksi tämän imehen
Juhla säätty Juutalaisten,
Joka vuonna uudistettu:
Syödä kansassa karitsa,
Pääsiäisnä puhdas lammas.


Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.