Nimismies.

Kirjoittanut Larin-Kyösti


Että nimismies juo,
sen lapsikin ties,
kyllä juorullajuoksijat laukkaa,
hän on leikkisä mies
ja hyvälle hymylle arvon hän suo
ja joskus hän joutessa naukkaa.
Mitä irti hän saa,
sen tuhlaa hän pois,
jo usein hän loisia säästi,
hän ei ruoskia vois
pahan maailman pahinta pakanaa,
monen reppurin metsään hän päästi.
Ei kiero hän lie,
hän ei vaivaista syö
ja virkansa toimet hän täyttää,
hän nyrkkiä lyö,
kun on vieru ja sannaton pitäjäntie
ja junnit puukkoja käyttää.
Kun on sunnuntai,
häntä väistyä saa,
koska kiiltävi virkanappi,
häntä naurattaa
koko saarna, kun leskeltä lehmän sai
toraveikkonsa tuikea pappi.
Mut arkena taas,
kun ei kiirettä näy,
hänen naamansa naurusta paistaa,
hän naapuriin käy,
joka tyttären häiksi metsänsä kaas,
ja olutta onneksi maistaa.
Hän on vanha kuin koi
ja hän joukossa juo,
hän ei vetehen tahdo kuolla,
hän tuttuja tuo
ja lukkarin lukuja pistellä voi
kotitalossa rannalla tuolla.
Kun on naurussa suu
ja pikarit soi,
hän kuluneen huilunsa noutaa
ja hän soittaa voi,
kun lahti on tyyni ja himmeä kuu
ja usvia kaislassa soutaa.
Hän on nuorekas näin,
hän ei muistelekkaan,
että onnehen onttoon hän luotti,
hän on halteissaan
ja pullein poskin ja hytkyvin päin
hän soittaa ja huima on nuotti.
”Hui, lukkari, hai,
mihin jouduttiin,
mull’ on koiran virka ja villat!
Jäin yksin.. no niin, –
sinä virrenvetäjä tiedät kai,
miten pitkät on talviset illat.
Minä tiedän sen. –
On valhetta vaan,
mitä korkea oikeus säätää,
minä sakkoja saan,
salapolttajan kanssa kun maistelen,
kai maantielle kerran ne häätää.
Mut surtaisko, ei,
ja papista viis,
vaikka huomenna soittaa se suutaan,
sen vieköhön hiis,
nyt pikarit täyteen ja juokamme, hei!”
niin nimismies humaltuen huutaa.


Lähde: Larin-Kyösti 1901: Unta ja totta. Otava, Helsinki.