Muistelma Tuovilanlahdesta

Muistelma Tuovilanlahdesta.

Kirjoittanut B. F. Salonen


”Tippa”[1] mennä tihisee,
Savu musta sohisee
Torvesta sen täyttäin,
Matkan juoksun näyttäin.
Jyskyttääpi,
Pärskyttääpi,
Laiva-varsa läähättääpi,
Kyntää selkää sinistä,
Vako’ uurtaa vaahtista.
”Kattein” ohjillansa
”Tyyrää” varsoansa,
Katseleepi,
Käänteleepi,
Vaon suuntaa suunteleepi. –
– Alla katoksen
Nuoret neitoset,
Pojat pienoiset,
Juoden, jutellen,
Iloitsevat matkallansa.
Vanhat vakaiset,
Miehet totiset
Tuumailevat tulojansa.
Masinistikin
Ottaa puteliin –
Masinata voiteleepi.
Lahden suuhun joudutaan!
Ylös, pojat, katsomaan
Seudun sulo’utta,
Illan ihanuutta! –
Laskiessaan,
Paetessaan
Päivä loistaa luotehessa;
Mäille, puiden latvoille,
Kukkuloille, vuorille
Luopi loistoansa,
Kaataa kultoansa.
Välkkyvänä,
Kiiltävänä
Seisoo vesi, sileänä.
Jyrkät kalliot,
Rotkot, louhikot,
Lehdot, kuusikot,
Raita-rannikot
Peilailevat muotoansa.
Kaiken kuuluisin
”Pirunpesäkin”
Ihaileepi itseänsä.
Talot, tantereet,
Pellot, penkereet
Vivahtavat matkallamme.
Loppu matkan lähenee,
Höyry huutaa vinkasee;
Kohta seisahtuupi.
Rantaan laskeutuupi;
Hengähtääpi,
Levähtääpi,
Satamahan yöksi jääpi. –
Aurinko jo katoaa,
Piiloon menee metsän taa;
Linnun laulu vaikenee.
Koko luonto hiljenee;
Rastas yksin jääpi,
Laulaa räkyttääpi.
Toimistansa,
Vaivoistansa
Työmies rientää kotiansa.
Jopa paimenet,
Poika-nulikat,
Kotiin ajavat
Karjat iloiset
Pellon päähän savuillensa.
Tuonne lahdelle
Lähtee nuotalle
Kylän väki pyynnillensä. –
Kuulin vieläkin
Äänen kaakkurin
Kajahtavan korvihini. –
Luonnon lumo’us,
Seudun sulo’us
Kuiskuttaapi,
Muistuttaapi
Savossa mun olevani!
  1. Pieni höyryvenhe.

bs. [B. F. Salonen]


Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. I. 1870. Savo-Karjalainen Osakunta, Helsinki.