Minua kohde.

Kirjoittanut Edvard Valpas-Hänninen


Paljon on vesiäkin satanunna
    ja samea taivaan ranta.
Siksi en Siiriä tavannunna,
    ei nytkänyt kadulla kanta.
Jospahan salasesti hänet kohtais
    ja vastahan käyskeleisi,
niin silloin ne ihanat silmät hohtais
    ja huulille hymyt veisi.
Kuinkahan ruusuja ois polkusilla,
    jos sateitten syliin ne veisi,
ne vihmoisi vesi-ilman huoelmilla
    ja tuulilla kuivaileisi.
Kuinkahan veret hyvät valpasteilen
    sen suonissa silloin leijuis,
sen varsikin heiluisi hurmaellen
    ja kaulansa kenossa keijuis.
Kylläpä kultaruskot kaunihimmat
    sen silmistä silloin loistais,
ne tähtien säihkehet suloisimmat
    ja pohjolan leimuja toistais.
Silloinpa Helesingin espiksellä
    välkkyisi ihana hohde,
vaan Siirini armas ja hyvä ja hellä
    sen kääntäisi minua kohde.

–[Valpa]s.


Lähde: Työmies 10.10.1901.