Ma kukkaa suutelin

Ma kukkaa suutelin. Kirjoittanut Antti Mäkinen

Ma kukkaa suutelin!

Ah! Taivon tuokse pyhä

Niin on kuin täyttäis yhä

Nyt vielä sieluain.

---

Niin, kukka puhdas, kaino

Se kasvoi kumpusella,

Kalmiston turpehella:

Oi kaunis haudan paino!

Vaan hiljaa aamun henki

Sen vartta häilytteli

Ja kukka säilytteli

Kuvussaan helmisenki.

Sen yösen kaste armas

Ol’ lahjoittanut sille,

Ujolle, kaunihille:

Pois siirry, suru karvas!

Ma katsoin; armas tuokse

Mun ympärilläin, rauha

Ja aamutuuli lauha

Ne vei mun kukan luokse.

Ja silloin alas taivuin,

Sen poikki mursin, nostin

Ja huulin siihen koskin –

Ma hurmoksihin vaivuin.

Ah! Kaunoistako koskin

Ma huulin, puhtautta,

Ja imin armautta

Väristen, rusoposkin.

Kauneus, hyvyys, sulo,

Ne kaikki yhtyneenä

Ol’ siinä – syttyneenä

Ikuisen lemmen kulo.

Ma alas laskein mietin,

Ja rukouksen siivin

Ma hiljaa ylös hiivin.

– Niin pyhän hetken vietin.

Niin, – kukkaa suutelin

Ja pyysin: Herra, aina

Sun pyhä lempes paina

Mun sieluhuni niin!

Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.