Lahdesta
Lahdesta, 7 p. Toukok. 1890. Tänään oli taaskin yhdet niistä markkinoista, joita täällä pidetään joka kuukauden ensi keskiviikkona. Olen ollut Suomessa markkinoilla jos jossakin, mutta niin helvetillistä markkinariemua, kuin täällä, en ole ennen nähnyt missään. Julkista eli niin sanoakseni laillista kapakkaa ei täällä ole, mutta olutmyymälöitä useampia, joilla on ainoastaan ulosmyyntioikeus. Kas niittenkös edustoilla elämätä vietetään. Sadottain miehiä tungeksii edestakaisin puotien ovilla, olutpulloja kannellen, ja heti kun pääsevät ovesta ulos, alkavat kuilistaa olutta naamaansa keskellä katua, pihoista puhumattakaan, mitkä ovat aivan täpösen täynnä juopuneita, jotka pitävät semmoista melua, että luulisi esi-isäin haamujenkin nousevan haudoistaan sitä kuullessa. Kaduilla ja tyhjillä tonteilla ihan katujen vieressä istuksii joukottain miehiä juomingissa pitkin päivää. Eräässäkin olutmyymälässä oli puodintiski tahi muu pöytä asetettu aivan katu-ovelle, ja siinä edustalla janoiset kihisivät kuin muurahaiset, odottaen sitä siunattua hetkeä, jolloin armollinen oluen myyjä näki hyväksi ojentaa heille tuota elämännestettä, ja sitten paikalla sitä kuilistamaan. Vieläkin tätä kirjoittaissani kuuluu kadulta semmoinen juoppojen kirkuna ja kiroukset.
En tiedä missä on syy, kauppalan asetuksissako tahi muualla, mutta korjaamista tuo epäkohta Lahdessa kaipaa. Sikäläiset raittiusmiehiset kansalaiset koettavat kyllä kaikin voimin saada parannusta toimeen, mutta ainakin tähän saakka nähtävästi huonolla menestyksellä.
Lähde: Uusi Suometar 9.5.1890 sivu 3.