Kyyhky.

Kirjoittanut Frans Mikael Franzén


Kun Fannyn sydämmensä omaks Herran
pit’ antaa kanssa seudun nuorien,
hän lasna riemuitakseen viime kerran,
kyyhkynsä kokos ympärillehen.
Hän juoksi koreineen: ne kaikki läksi,
ei ilman riidan jankkaa, noukkimaan
– hän kultasadetta soi syötäväksi –:
valkoinen yksin vain ei tullutkaan.
Kaivolla pitkin selkää, rintaa alas
pirskutti helmiä se nokallaan,
lens ylös sitten ynnä sieltä palas
kädelle Fannyn, hänen kutsuissaan.
Nyt saapui Eetu: kyyhkynen, kas, kiitää
hänelle heti vastaan leikkihin,
käy hartioille, Fannyn syliin siitä
taas takaisin ja jälleen pii vihin.
«Oi, käsitän sun!» virkkoi Fanny, kättä
puristain Eetun, poistuessahan.
Ja Eetu näki, kyyhkyyn silmäämättä,
katseessa Fannyn taivaan aukeevan.


Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.