Kotisauna

Kirjoittanut Kaarlo Sarkia


Sauna hiljainen, mustunut,
kattama tuohen ja malkain,
kuvas on sieluuni juurtunut
lapsuudestani alkain.
Kyyhötit seinin lahoavin
vaiheilla hakamaan aidan,
luona nuokkuvan syreenin,
varjossa harmaan raidan.
Usein seinälles hiipien
tirkistin räppänäs rakoon,
vallassa kauhun suloisen
juoksin sun mustuuttas pakoon.
Hirvitti kiukaas savuinen,
suuri ja pimeä parvi,
ykssilmä haltia nurkassa sen,
ykssilmä, yksisarvi...
Kylvetti ammoin mun, palleron,
hyväillen lämpimät hautees.
Sittemmin kasvavan nautinnon
soi mulle huojuvat lautees.
Aina sun portaihis nariseviin
oudosti vavahtain koskin.
Löylystäs iltoihin kesäisiin
palasin hehkuvin poskin.
Lokakuun puhteina hengitin
vaiheillas tuntua maltaan.
Talvin, kun ohitses hiihtelin,
unohduin tunnelmas valtaan:
Vaistosin tuoksun ja havinan
entisten juhannusvihtain...
Kuulin sun nurkassas kuiskivan
pellavaloukkujen, lihtain...
Sauna vierellä syreenin,
suojassa muistojen hunnun,
sieraimissani vieläkin
vaistoan savusi tunnun.
Hengit tielleni maailmaan
lämpöäs rauhoittavaa,
vaikka en enää milloinkaan
oveas harmaata avaa.


Lähde: Sarkia, Kaarlo 1931: Velka elämälle: runoja. WSOY, Porvoo.