Kohtaus.

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Näin neidon mulle kalliimman
Ovella pensas-aidakkeen;
Ja silmäns’ ennen vilkkahan
Loi hiljaa surren mättääseen
Hän, missä eilis-iltasen
Mä luonaan istuin miekkonen.
Näin ruusun itkun-kastaman
Häll’, lahjan siellä antamain;
Mun luuli kaukan’ olevan,
Ja aivan vieress’ olin vain;
Siin’ alla pensaan piileksin,
Ja kyynelsilmin katselin.
Siin’ aimo koivu vanhastaan,
Kohosi kaunis vehmastain,
Nimemme valko-kuoressaan
Ol’, mun ja immen, rinnakkain;
Ne siihen kerran piirtelin,
Kun illall’ yksin kuljeksin.
Ilolla impi nimien
Näk’ aina tuossa pysyvän;
Nyt silmäjää hän huokaillen
Käs’alaa menneen ystävän,
Piirs’ puuhun säikeet Tegnér’in
Jotk’ itki Inka Frithiofin.
Ma hiljaa vainen piileilin
Ja tytön tuskitella soin;
Se aatos oli suloisin,
Ett’ tähden mun hän kärsi noin;
Sen vuoks’ en oitis lemmestään
Ma juossut häntä kiittämään.
Vaan perho lensi kukkaseen,
Se suunsa mettä sille soi,
Ja rastas lauloi: rinnalleen
Se puolisonsa kohta toi;
Nyt kullan nimen mainitsin,
Ja hälle kaulaan lennähdin.


Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.