Kalleinta ei kuohut viedä voi

13. Kalleinta ei kuohut viedä voi.

Kirjoittanut Simo Korpela


Ei hätää missään ole hurskahalla,
Ken pakons’ ottaa ristin-kallioon.
Hän levoss’ siell’ on, Herra, siipeis alla,
Jos synninmeri kuinka pauhatkoon.
Kun myrsky tyyntyy, tuuli taukoaa,
Hän riemuäänin kiittää Jumalaa.
Voi rannan ruohot jäädä saaliiks laineen,
Mut kalleinta ei kuohut viedä voi.
Voi rikkauden riistää, maan ja maineen,
Mut kalleimman: sen Herra vartioi.
Se kallein silloinkin se mulle jää,
Kun taivas raukee, mailma häviää.
Ken Herraan turvautuu, ei hätää hällä:
Hän kallioltaan merta katselee
Ja nähdä saa, kun hyökky hyrskinällä
Sen rantaan iskee, taantuu, raukenee.
Hän armon ihmevoimaa nähdä saa
Ja kiittää siitä armon Jumalaa.


Lähde: Korpela, Simo 1904: 75 virttä. Werner Söderström, Porvoo.