Ihmisen kasvot.

Kirjoittanut Frans Mikael Franzén


Setrimetsän purppurallaan
ajan kuudes päivä vallan
valoon vaatetti.
Perho pieni, kultasiipi
ruusuin luona hääri, hiipi,
niitä suuteli.
Helmi hohti aallon alla,
valkojoutsen varjoisalla
souti salmella;
hehkui punarypäleinen,
leikki kaino kyyhkyläinen
paratiisissa.
Korkein kauneus vain puuttui
luonnossa, kun vielä puuttui
kruunu luomisen,
kunnes kasvot kauniit hohti,
silmä kirkas päivää kohti
aukes ihmisen.
Vuoren lumi loistavainen,
aamurusko purppurainen
luopui loistostaan;
tähti armas, heloittava,
päivän otsaa kaunistava,
mieli jättää maan.
Tomuist’ ihmissilmät koitti,
kumartaen kunnioitti
niitä eläimet,
kun ne sulo, lempi täytti,
kun ne surun takaa näytti
toivon kyynelet.
Ihastuipa tuohon uuteen
hurmaavaiseen ihanuuteen
enkel’joukkokin.
Siinä loisti Luojan kuva:
siihen Luoja riemastuva
painoi sinetin.
«Tomu kaikk’on; elävätä
sielua ei ole!» Tätä
lausut ylpeillen.
Peilaa kasvos lähteen veteen,
niin se näyttää silmäis eteen
väittees tyhjyyden.
Katso otsaa viisaan, jalon:
lähde vuosisatain valon,
taulu totuuden.
Katso sankarinkin silmiin:
tulta, joka säihkyy ilmiin,
mailmaa halliten.
Entä sulo, ihannelma?
nosta aamuhunto Selman
ruusuposkelta!
Katso! silmä kaino, hellä!
Katso! kutrit löyhytellä
alkaa tuulessa!
Seuraa säälivää, kun tätä
laakson huonoon majaan hätä
kutsuu kurjain luo:
kas, kuin katse pienoisille,
silmänluonti sairahille
levon, lohdun tuo;
Muoto taivaan asujitten,
maassa haamu enkelitten,
kasvo ihmisen!
Häviätkö kuolemassa?
Etkö aina taivahassa
itke hymyillen?
Teet sen. Muotos, äänes vielä
saapi enkeleinkin siellä
mielet liikkumaan.
Selma, sinut taivahassa,
tuolla iki-onnelassa
vielä nähdä saan!


Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.