Ensimmäiset hetkeni

Ensimmäiset hetkeni.

Kirjoittanut Katri Vala


Kaikki elämä oli silloin kadonnut maasta,
ja Lapin aurinko miltei sammunut.
Revontulien vihreät ja rikinkeltaiset soihdut
häipyivät jo kalveten tunturin huippujen taa,
kun suuren tuskan jälkeen
lepäsin vihdoin kalpean äitini rinnalla
aamukuutamossa.
Äitini hymyili ja itki,
ja minä vaistosin vain
hänen lämpimien rintojensa tuoksun
ja imeydyin kiinni punaisiin päihin,
ja niin valui pieneen ruumiiseeni
surullista ja kaunista elämää
valkoisena, voimallisena maitona.
Eikä minussa ollut pelkoa
tuon lämpöisen rikkauden loppumisesta.
Äitini rinnat olivat ehtymättömät kuin maa,
joka yhä uudestaan antaa ravinnon
myriaadeille yksilöille.
En myös tuntenut sääliä
nuorta äitiäni kohtaan,
joka verellänsä oli ruokkinut
ja yhä ruokki minua.
Minulla oli jumalainen oikeus olla julma,
niinkuin kaikella versovalla elämällä on.


Lähde: Vala, Katri 1924: Kaukainen puutarha. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.