Ei ole ilo ikuinen.
Eikä päivä päätymätön. *)
Kirjoittanut Frans Pietari Kemelli


Aina ovat Suomalaisten
Sananparret sattuvilla,
Somahasti solmetuilla
Sanoilla sangen tosilla
Kuvailehet jotakuta
Josta ovat ihte työssä
Saaneet vahvan vakuutuksen,
Kokemistansa omista,
Täällä ajan nautinnosa.
Niinpä mainittu tämäki
Sananlasku somahinen
Kuvaileepi ihmisyyen,
Kaiken luonnonki lavian
Muuttumista alituista. –
Vai ken lienee ihmisistä,
Kuka ihmisen pojista?
Jonk’ ei täytyne sanoa,
Tunnustaa aivan toeksi,
Mitään täällä mailmassa
Pysyväistä ei olevan;
Mutta kaikki muuttuvaista,
Vahetusten alahista. –
Niin on asia ilonki,
Rikkauuen, rakkauuen,
Kauneuuen kaikenlaisen,
Mikä ikänä elossa,
Kansan mielest’ kallihinta,
Paihti ainoa Jumala,
Sekä sanansa totinen
Ompi aina pysyväinen.
Katso! kuinka ilo täällä
Usein muuttuu mureheksi;
Joko temmaa tauti tuima
Isän, äitin lapsukaisten
Muuttaa Manalan majoihin
Aviolta kumpaninsa,
Taikka joku kova onni
Ilon itkuksi tekeepi.
Kuinka päivän sulosimman
Nielaseepi yö pimeä
Kuinka auringon ihanan
Pilvet pian peittelevät.
Katoo kauneus kesänki;
Kukkaisetkin kaunihimmat
Lakastuvat luhdillaki.
Mehtä kaunis viheriöivä
Kaottaa kesä-pukunsa
Talven tuiman lähetessä;
Rikas täällä tavaransa
Kavottaa aivan äkisti;
Rakennukset rautasetkin
Käsialat kaikenlaiset,
Teot ihmisten ikuset
Joko tuli turmeleepi,
Taikka voima veen väkevä,
Ajan valta voimallinen
Kukistaa kaikki kumohon.
Näinpä kaikki maailmassa
Rikeneeltä raukiaapi,
Näinpä näkyypi toeksi.
Sananlasku sangen kaunis;
”Ei ole ilo ikuinen
”Eikä päivä päätymätön.”

Frans Pietari K[eme]–lli.

*) Kirjotus-kokeeksi Suomen-kielen harjottamisesa annettu Akedemiasa.


Lähde: Oulun Viikko-Sanomia 3.10.1840.