Eetun uni.

Kirjoittanut Frans Mikael Franzén


«Lähtölaulu päässeen vangin
valopilvelt’ yön nyt soi.
Sinne pitäis seuraamankin,
nähdä, min hän nähdä voi.
Sinne syntiin langetessa
nostettihin Eedeni,
niinkuin ruusun vaaletessa
tuoksu siitä haihtuupi.»
Unissaan on katsomassa
Eetu Fannyn lentoa,
kuin hän virran hopeassa
käy ja kultahiekassa,
keveä kuin ruusunlehti,
tähtikirkas, kastetaan,
aamuruskoon liitelehtii
pyhästä hän pesostaan.
Rauhan kyyhky onneiselle
nyökkäyksen rakkaan suo,
hänet elon lähtehelle
valon enkeli kun tuo.
«Juo ja katso lähteen pintaan:
kuvas taivainen on tuo –
Luojan kuva: sulle rintaan
itse Jumala sen luo.
Juo! Sä niin saat voimaa yhä.
Mitä olet miettinyt
hyvää, ihanaa ja pyhää,
elää, kukkii täällä nyt.
Katso, lehdot sua varjoo
(multaa maan ei kaipaa ne),
kukkii, hedelmiä tarjoo,
hajahtavat hyvälle.
Kieltä osaa ihaninta
kukat nuo ja lehdetkin.
Kuule! Mitä tuntee rinta,
soittaa ne ja laulaakin.
Niiden lemu selittääpi
sulotunteet povessas.
Käske: luonto totteleepi
kuten kätes tahtoas.
Vielä juo, niin kokonansa
elosi käy selväksi;
takaisin saat kerrassansa,
mitkä sulta pakeni.
Kukin kyynelees maan päällä,
voittaessas itsesi,
taivaan kuvastain on täällä
helmi seppeleessäsi.
Lempimäsi luokses palaa:
halaa, niin se saapuukin;
Eetun itkevän luo halaa,
niin jo siellä seisotkin.
Seuraa häntä korpeen vielä,
niin tok’ olet autuas,
Eedeni kun loistaa siellä
puhtahasta sielustas».
Heräs Eetu: suloksensa
Fannyn tunsi läsnään hän;
maisin kaihoin riemuksensa
taivaisen sai ystävän.
«Ollos enkel’-armahani,
lupaukses mukahan,
lohtua tuo rintahani
hengen kuolemattoman!»


Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.